On tullut pohdittua ystävyyttä, ehkä siksi kun on kokenut tulleensa hylätyksi, toisaalta olen pohtinut jäykkyyttäni, sitä miten jumissa olen omissa käsityksissäni.
Ystäväni on jostain syystä siivonnut minut elämästään. Ei enää tahdo viettää kanssani aikaa. Hän on syksyn mittaan poistanut minut. Tehnyt sen vähitellen, pikkuhiljaa, hänellä ei ole minulle voimia, ei aikaa, ei resursseja. Omassa masennuksessani olen tietenkin raskas ihminen ja hänellä on vaikeaa. Luoja sentään tiedän että hänellä on vaikeaa. Olen silti pettynyt ja vihainen, hän totesi, ettei sillä ole väliä. Hänellä ei ole voimia. Tämä on silti häneltä valinta. Hän valitsee sabotoida tämän ihmissuhteen pois elämästään. En tiedä miksi. Ei kai auta kuin totella. Perääntyä ja jättää omiin oloihinsa.
Lahetin jokin aika sitten toiselle ystävälle viestin. Emme ole olleet yhteyksissä vuosiin. Hän vastasi, ehkäpä lähennymme vielä takaisin, ainakin minulla on ystävänpaikka siis vapaana.
Mies makaa sohvalla ja katsoo elokuvaa. Tunnen itseni rumaksi tänään. Vastenmieliseksi, karmeaksi ällötykseksi. Pakko tehdä jotain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti