Yöitku

En saa lakattua itkemästä. Nenä on jo niin tukossa ettei henki kulje. Itken, itken, itken, eikä helpota. Olen arvoton.

Tänään oli lääkäri. Olen lihonnut. Se tieto syöksi minut epätoivoon, jota en saa katkaistua nyt. En kykene auttaa itseäni laihtumaan. Niin yksinkertainen asia, enkä pysty siihen. Opiskelen juuri nyt ruuan voimalla. Syön suklaata jaksaakseni. En osaa muuta. Olen vastenmielinen ällötys. Koko päivän kantanut taas surua ja se väsyttää. Surun kanssa on raskas olla. En ole luonnostani kiltti, enkä toisia huomioiva, enkä jaksaisi ajatella niitä lunastamisena. Haluan olla toiselle hyvä sen itsensä vuoksi, en siksi etten muun vuoksi kelpaa.

Kerroin Ukolle kertyneistä kiloista. Sen tapa lohduttaa on kertoa, että olen älykäs. Se ei lohduta. Mitä virkaa sellaisella on, enkä edes ole mikään fiksu. Kyvyttömyyden tunne. Hengitys on haukkomista, kunpa löytäisin turvallisia ajatuksia päästäni. En löydä. Tämä arvottomuus vie turva-ajatukseni. Tätä on lohduttomuus.

Ystävä puhui syömishäiriöklinikasta, siellä mun paikkani kai olisi. Ainakin 15 vuotta ruuan kanssa tappelua. Ahdistusta, itsevihaa, syömättömyyttä, ahmimista, koko kuvio on niin päin helvettiä, enkä saa sitä järjestettyä yksin. Se on reagointitapa, selviytymistapa, itsensä kiduttamisen väline. Alku, loppu ja mukana kaikissa välimatkan pisteissä.

Turhuuden tunne

Jossain jotkut paskiaiset puhuvat siitä, että se mikä tekee ihmisestä viehättävän, on hänen itsevarmuutensa. Tänään olen tavallista vähemmän itsevarma. Huono minäsuhde tekee olosta kivuliaan. Olen ollut liikaa internetissä katsomassa itseäni kauniinpien naisten kuvia. Olen liikaa nähnyt ympärilläni itseäni kauniinpia naisia. En osaa sanoa, miksi sitä on niin turhamainen, että antaa sen satuttaa itseään niin paljon. Tunnen etten ole mitään. Tunnen turhuuden tunnetta. En ole mitään. Olen tyhjä ja tarpeeton, merkityksetön.

Sain lääkkeet. Äiti antoi rahat. Ihan hyvä. Aloin ihmetellä miksei rahat jo tule, huomasin, että toimeentulotukihakemus jäänyt tekemättä. Missäköhän pilvessä olen ollut? Koko ajan tekee itselleen ongelmia olemalla vastuuton ja saamaton. Eilen tein hakemuksen ja vein toimistolle, josko ensi viikolla saisi rahaa.

Jokin motivaation ja merkityksen puuska olisi saavutettava. Itsen kanssa on päästävä rauhaan. Liian epävarma, liian itkuinen. Niin turha olo. Ukko oli saavuttamattomissa koko päivän. Sitten se ilmaantui facebookiin. Mä olin jo huolesta kauhuissani, jos sille on sattunut jotain, mutta ei, kyse oli vain siitä, ettei sille tullut mieleenkään ilmoittaa että sen puhelin on hajonnut. Mä olen ehtinyt käydä läpi kaikki kauhukuviot päässäni, enkä muuta osannut kuin olla tosi vihainen. Sittenhän klassisesti fb-keskusteluikkuna hajosi, enkä saa pyydettyä anteeksi. Tuntuu tositositosi turhalta.

Sain pestyä ikkunat ja vaihdoin ikkunaverhot. Piristyin vähemmän kuin toivoin.
Mä olen todella high maintenance nähtävästi. Mun pelot ja epävarmuus ovat vaativia. Tekee mieli luovuttaa. Tekee mieli luovuttaa tosissaan.