Kesätaukoa

Lähes kaksi kuukautta taukoa... Olen edelleen elossa.

Tänään vihdoin saanut sähköpostit lähtemään opettajille. Vaan mitä sanoisin sinulle kesästä. Viimeisestä kahdesta kuukaudesta tai tästä hetkestä. Voi rakas blogi, hylkäsin sut, koska tarvitsin hetkellisesti jotain muuta. Tarvitsin ihmisiä.

Aloitetaan.

Syöpä.
Mun äitin syöpä elää ja voi hyvin. Se näytti ensin keuhkosyövältä ja sitten todettiin sen olevan rntasyövän etäpesäke. Hoitotakuulla pyyhittiin kesällä persettä ja äiti pääsi ontologille yli kaksi kuukautta löydöksen tekemisen jälkeen. Lääkäripula, lyhyesti ja ytimekkäästi, lääkäripula. Hoitoja annetaan ja aikaa yritetään ostaa lisää. Syöpä on iso ja levinnyt molempiin keuhkoihin. Hoidoilla ostetaan siis enää aikaa.

Opiskelut.
Täällä mä olen ja yritän taas. Hitaalla syttymisellä kerään motivaatiotani opintojen jatkamiseen. Haravoin niitä kokoon, koska tämä on mun viimeinen mahdollisuus näitä opintoja. Enää ei tähän tutkintoon ole mahdollista päästä opiskelemaan, mikään AMK ei mua huolisi, ei vaikka kirjoittaisin täydellisiä tenttivastauksia ja esseitä.

Miehet.
Se mies, josta puhuin viimeksi on poissa. Olen päässyt yli. Olen tutustunut muihin miehiin. Pidän tätä oppimiskäyränä. Ehkä mun sihtini vähitellen oppii osumaan oikeaan. Omien tunteiden kanssa sitä repsahtaa asioihin, jotka ovat itselleen epäsopivia. Mä raastan itseni. Kuuluu luonteeseen. Nyt en tiedä missä olen. Se yksi Ukko, joka kuvioissa kaikkein vakavasti otettavimmin pyörii on jumissa tuolla juuri nyt. Oli tarkoitus perjantaina nähdä, siirtynee vielä. Ehkä kuitenkin tänä viikonloppuna. Pääsen näkemään tahtooko Ukko yrittää livenä. Katsotaan.

Mieliala.
Sitä sellaista vuoristorataa juuri nyt. Välillä hetkellistä voimaantumista, kun saa aikaan, kuten tänään. Ja sitten välillä uupunutta väsymystä vailla toivoa jaksamisesta.
Kesä oli lamaantunutta. En saanut tehtyä mitään. Makasin vuoteella ja kirjoittelin keskustelupalstoille. Uppouduin toisenlaiseen todellisuuteen. Nyt mussa on herännyt kaipuu todellisempaan todellisuuteen. Astelen sinne varovasti ja pienin askelin, mutta kuitenkin. Ja kuten aina, aloitan tiskaamalla ja pesemällä pyykkiä.

Maalaaminen.
Keittiönpöytä ja tuolit jäivät maalaamatta kesällä. Pikkuveli soitti hälytyspuhelun kesken kaiken ja siihen ne jäivät. Nyt olen saanut tuolit valmiiksi ja pöydästä puuttuu enää kansi. Sen teen tässä pian, kunhan olen blogin kirjoittanut ja pyöräyttänyt yhden koneellisen pyykkiä lisää.

Ukon lempimusiikkia