Siilinainen

Mä olen kilpikonna. Tai siili.
Vetäydyn kuoreeni, työnnän piikkini esiin kun ahdistaa. Nyt on yö taas, enkä tahdo nukkumaan.

Introvertti. Se on pakko käpertyä kuoreensa, kun alkaa tapahtua liikaa, ihan pakko. Multa loppuu sanat. Se on puhumattomuutta, ja tarkoitan todella täydellistä vaikenemista, mutismia, mutta minä en ole enää lapsi. Onneksi tämä on iso talo, pääsen huoneeseeni pakoon. Pidän oven silti auki, mutta en ole läsnä. Koko viikon olen vaiennut ja nyt vasta alkaa helpottaa.

Pahimmilta ahmimisilta on välttynyt. Eilen ja tänään on mässytetty, koska hormonikierto vaatii tankkaamaan rasvaa ja sokeria tulevia kuukautisia varten. Mielikuvat itsensä valelemisella suklaata on hyvä merkki siitä, että missä mennään.

Mä en jaksa olla kovin syvällinen nyt. Jotenkin pysähtyminen kuitenkin alkaa helpottaa. Tänään oli valtavan kaunis päivä ja minä vietin sen sisällä. Ei ole ulos minusta nyt. Räppään virtuaalitilojani, luen lempikirjojani, olen poissa. Huomasin miten ärsytyskynnys laski, kunnes en ollut kyetä pitämään enää hermojani. Olen teroittanut taas piikkini.

Jossain netissä teurastin keskustelupalstalla jonkun miehen. Tein sen vailla syyllisyyttä. Jälkeen päin mietin tuhovoimaa, jonka päästin valloilleni. Ärsyynnyin kaikesta mitä siskoni teki ja sanoi, onneksi se on helpottanut. Olin kiukkua ja tulta, vihaa ja lieskoja. Nainen vailla huumorintajua.

Ystävä sanoi taas viisaita. Se totesi, että pirut ovat pääsemässä voitolle. Itsetuhoisia ajatuksia pitkästä aikaa, mitättömyyttä, toivottomuutta, valtava tuskainen arvottomuuden tunne.

Eroja, yritän hahmottaa huomaanko missään eroja. Löydänkö mitään toivoa, että olisin oppinut jotain. Tällä viikolla olen yrittänyt vetää viivoja asioiden välillä. Toisaalta katkomaan yhteyksiä, toisaalta yhdistämään.

Ystävä kirjoitti kaksi sanaa, joiden ajatteleminen avasi mun päässä reittejä: Elämänväsymys ja viivanveto.

Jännityksen pitäisi laueta jotenkin. Kehossa on ollut tunne kuin olisi jatkuvasti esiripun takana odottamassa vuoroa esiintymislavalle. Se on väsyttänyt valtavasti. Sen aikaa, kun ei ole ollut jännitystä on ollut päätä huimaava uupumustila. Mistä saada energiaa nyt? Mä olen pelannut, paennut yksinäisyyteen, lukenut ja kirjoittanut. Ne ovat kaikki auttaneet.

Tajuan, että tein viivanvetoa pohtimalla jo pelkästään miten sen teen. Tästä pitäisi päästä jonnekin nyt. Vaihtaa suuntaa, ettei päädy pahoihin paikkoihin. Mun on kaiketi uskottava, että kykenen siihen. Että se voi olla tietoinen valinta. Että on olemassa vaihtoehto. Mä voin valita, on olemassa vaihtoehtoja.

Tämä kirjoittaminen ja ajattelu on vaihtoehdon tekemistä. En ole ulkoistanut ja tiedostanut ikinä ennen näin. Luulen että tässä on kyse oppimisesta. Mä olen ehkä oppinut jotain. Nyt on hetki kokeilla uusia toimintatapoja. Miten purkaa vanha toimintamalli? Miten mä toimin yleensä?
- väsymys, torjunta, aggressiivisuus -

Täytyy syödä, nukkua ja liikkua.
Täytyy tehdä miellyttäviä asioita ja olla vaatimatta liikaa.
Täytyy ilmaista itseään paremmin. Uusia lauseita sanavarastoon.

"- En ole kuin sinä.
- Käsittelen asioita eri tavalla.
- Tuntuu etten saa oikeutusta itselleni ja olemiselleni. Tavalleni käsitellä asioita ja elää.
- Minulla on paha olla.
- En pysty vastaanottaa sinun ahdistustasi nyt.
- Tarvitsen aikaa olla rauhassa, yksin ja vailla vaatimuksia."

Mun on pyrittävä avaamaan tunnelukkoni, muuten peli on pelattu. Pirut voittavat lopullisesti, jos en tee jotain. Elämänväsymys voittaa, jos en tee jotain.