Projektityöt

Kahvia.
On aamu. Tänään on taas raahattava itsensä luennolle. Vastenmielisyyden tunne on huomattava, asiat menee luennolla yli hilsee ja iskee turhautuminen. Tosin mä en ole vielä yhdelläkään tämän kurssin luennolla ollut edes puolittain opiskeluvalmiudessa. Aina jotain väsymystä ja mielenheikkoutta. Vai tuntuuko se siltä vaan?

Tein kummitytön suhteen eilen päätöksiä. Laitoin entiselle ystävälle viestin, jossa kysyin seuraavaa tapaamista, ostan lahjan mikäli hän vastaa ja pääsen näkemään kummitytön, muutoin tämä on oleva ensimmäinen lahjaton joulu. Mä en tahdo olla lahjakone. Vielä hän ei ole vastannut, tuskin vastaakaan. Kummiuteni on kai loppumassa siis tähän, noh, ei se mitään hääviä ollutkaan, Lahjojen ostamista.

Tänään voisin siivota ja samalla vaihtaa lampun. Siitä on tullut Projekti. Jotkin arkipäivän asiat nousevat Projekteiksi. Tiskaamisesta tulee mulle myös projekti. Asianpesukone on ehdoton juttu. Mä en pidä Projekteista.

Projektit ovat tämän maan uskonto. Tutkimus- ja kehittämistyötä tehdään hankkeissa ja projekteissa. Se ei voi olla ainut tapa tehdä niitä. Omalla alalla se ottaa suunnattomasti päähän. Perustyö jää vaille, kun rahoitus kohdistuu projekteihin. Kyse on arvopenetraatiosta. Ussliberalististen arvojen siirtymisestä alalle, jonka tavoitteet ovat muuta kuin tuottaa voittoa ja toimia tehokkaasti numeraalisten arvojen mukaan.

Kun tavoite on tuottaa asiat mahdollisimman tehokkaasti, resurssit kohdentuvat niihin sektoreihin, joista tuloksia syntyy enemmän. Kun työskennellään alalla, jonka tuloksia on mahdoton mitata numeroilla, tilanne johtaa katastrofiin. Kun tavoite siirtyy työn suorittamisesta työn laadun arviointiin, työn sisällölliset menetelmät jäävät toissijaiseksi ja työn laatu alkaa väkisin rappeutua. Jos tavoite on tehokkuus, tulee toiminnan tarkoituksesta tehokkuuden saavuttaminen, toiminnan alkuperäisen tavoitteen sijaan. Puhuttaessa sosiaali- ja terveysalasta taloudellisen voiton ja tehokkuuden arvot eivät saisi ylittää työn omia arvoja, auttamista, ihmisen kohtaamista.

Jos yhteiskunta on liikeyritys, sen jokaisen sektorin on tuotettava voittoa. Miten tehdään lastensuojelusta, vammaispalveluista, vanhustenhuollosta kannattavaa. Kuntien suurin kuluerä on aina ja tulee aina olemaan etenkin sosiaali- ja terveysallalla henkilöstömenot. Numeraalisen tehokuuden ollessa tavoite, puhutaan mahdollimman vähäisestä henkilöstöresurssien käytöstä, vaippojen laskemisesta, vastaanottoaikojen minuuteista ja sen sellaisesta. Miten lasketaan mielenterveyskuntoutujan sosio-emotionaalinen tuki? Onko se tärkeä arvo? Miten lasketaan sänkyynsä sidotun dementoituneen vanhuksen hyvinvointi?

Onko sillä arvoa, että ihminen on toiselle ihmiselle lähellä. Vai puhutaanko taas yksityistetystä vastuusta. Emme yhteiskuntana ole vastuussa jäsentemme syrjäytymisestä, vaan jokaisen elämä on hänen oma riskinsä. Jokainen sairaus, heikkouden hetki, väärinarviointi työelämässä on henkilökohtainen riski, josta selviämiseen yhteiskunnalla ei ole velvollisuutta auttaa yksilöä selviytymään. Yhteiskunta ei ole ystävä vaan rasite. Yhteiskunta laiskistaa ja vähentää kilpailuviettiä, yhteiskunta itsessään ei voi sisältää rakenteellisia asioita, jotka altistavat yksilön onnettomuudelle, joten yhteiskunnalla ei siten ole vastuutakaan. Sinun elämäsi on sinun oma riskisi.

Sulattelen leipää. Ehkä tästä päivästä tulee vielä jotain. Tuli eilisestäkin. Nyt pitäisi taas osoittaa sitä sisukkuutta ja aikuisuutta. Lakata välttelemästä epämiellyttäviä asioita. Menen kouluun ja illalla tiskaan sekä vaihdan kattolampun.