Mä en ole erityinen nainen. En sillä tavoin, että mussa olisi persoonallista kauneutta. Nätin musta saa oikein laitettuna, mutta valitettavasti en osaa itseäni laittaa oikein. Mussa on kohtuullisesti huumorintajua, joka on tällä hetkellä piilossa väsymyksen ja kaiken paskan alla. Siellä se on, mutta se keskittyy nyt muuhun. Mä olen rajallisilla elämän alueilla kohtuullisen fiksu ja yleissivistys on ehkä keskimääräistä korkeampi. Itseäni ilmaisen parhaiten kahdenkeskisissä luottamuksellisissa keskusteluissa tai tällaisissä blogityyppisissä pitkissä pohdinnoissa. Musta ei ole väittelemään, eikä tekemään nopeita oivaltavia kommentteja. Masennus ja sen sivuoireet vaikuttavat muistiin ja keskittymiskykyyn alentavasti. En ole myöskään kiinnostunut asioista ollenkaan samoin tavoin kuin paremmassa kunnossa ollessani. Mä teen kohtuullisen hyvää ruokaa, olen rakastajana kokematon, mutta intohimoinen. Olen miellyttämisen haluinen, mutta en avaudu helposti.
Mä särjin miehen sydämen taas. Enkä osaa päästää syyllisyydestä irti. En, vaikka se oli parempi näin. Palautin vihdoin kirjoitukset. En muuttanut paljonkaan. Yhdestä poistin kappaleen, se oli suurin muutos. En kyennyt laittaa sitä takaisin, kadotkoon siis.
Tänään on ahdistanut. Pakkoliikkeitä, selkärankaa kylmännyt. Väsyttää.
Yritin kommentoida jotain keskustelupalstalla, sain vain nenilleni, koska joku tahtoi antaa minulle opetuksen. En jaksa ajatella miten kommentoida sitä. Olihan se oikeassa. En taida jaksaa tänäänkään kommentoida mitään koko palstalle.
Olen saanut olla tyttöjen kanssa. Se on parasta lääkettä kaikkeen, ihan kaikkeen. Onhan se raskasta, mutta ei se haittaa. Mukavaa silti. Huomenna tytöt tulee taas.
Tiistaina äitillä on se kuvaus. Koko keho kuvataan ja yritetään etsiä, onko se pirulanen levinnyt. Ei puhuta, ei ajatella sitä asiaa nyt sen kummemmin. Sieltä tulee mitä tulee. Keskitytään kestämiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti