Mies soitti. En kyennyt vastata. Tarvitsin puoli tuntisen itseni kokoamiseen ja soitin sitten takaisin. Kuulumispuhelu vain, sellaista höpöttelyä. Etenen varovasti silti, en tahdo herättää toiveita.
Jotenkin ahdistaa hiukan taas. Ostin punaviinipullon. Viimeksi juonut helmikuussa. Tulen varmasti humalaan lasillisesta. Saa nähdä tuleeko hyvä vai huono humala. Yleensä punkku saa mut kikattamaan. Täytyy juoda hitaasti ja tarkkaillen, etenkin kun tuntuu tuo epämääräinen paino jossain rintakehän päällä.
Palstalla olen alkanut kerätä huomiota. Vastaan niihin, jotka koen vastaamisen arvoisiksi, loput ilkeydet jätän oman onnensa nojaan. Eilinen herkuttelu ajatuksesta, että se palstalainen olisi vuokseni kirpsahtanut, on muuttunut epäilykseksi. Epäilen että kaikki toiveet kannattaisi heittää mitä pikimmiten. Tämä on tätä vaihetta taas. Olen miltei varma, että se on löytänyt tämän blogin. Jotenkin tuntuu siltä. Paranoiaa siis. Tuskin se edes etsii, koska kirjoittamistiheydestä päätellen kiinnostus ei ole korkeaa luokkaa. Hieman mietiskelen sen tuoreimpia kirjoituksia. Niissä on sellaista toisenlaista terävyyttä kuin aiemmin. Katselen nyt sivusta hiukan tilannetta. Vetäydyn hieman.
Ensimmäinen siemaus viiniä, kunpa olisin ystävän seurassa, nenän alla juustot ja muut herkut, netin ihmeellinen maailma. Me nauramassa ja itkemässä. Ikävä. Ikävä hyviä hetkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti