Kämmen

Olen kutonut siskontytöille kämmekkäitä. Nuoremman kädet ovat niin pienet vielä, että iski epäilys teinkö liian pienet. En voi soittaa siskolle pyytääkseni mittaamaan, välimme ovat juri nyt poikki. Laitoin sitten sisareni vanhemmalle tekstiviestin. Kämmekkäitä kutoessa päässä on ollut surua. Perheeni ei ole koskaan ollut näin rikki kuin se nyt on. Kuolema eivätkä sairaudet ole sitä hajottaneet, mutta ylpeys saattaa sen tehdäkin.

Pääsiäisenä äiti suututti siskonmiehen. Äiti kehtasi kyseenalaistaa yhden päätöksen järkevyyden. Kosto siitä oli julmin mahdollinen. Anteeksipyyntöä on turha odottaa. Äidin kauna siskon käyttäytymisestä sairastumisen jälkeen leimahti ja välirikko on väistämätön. Sisko onnistui miehensä kanssa loukkaamaan äitiämme pahimmalla mahdollisella tavalla, eväämältä häneltä lapsenlapset. Koska olen raivoissani ajauduin soppaan. Sisko ei ole kertaakaan elämänsä aikana ollut korjaamassa äitiä kokoon hänen hajottua palasiksi, minä olen.

Minulta pääsivät loppumaan sekä lääkkeet että rahat. Pahimmat vieroitusoireet taisi olla viikonloppuna, torstain perjantain tienoilla. Cymbalta-annoksen puuttuminen ajoi itku-raivo-hysteria-tilaan, joka oli hetkittäin vaikea sietää. Oma virhe täydellisesti, mutta opinpahan taas jotain. Nyt täytyy sinnitellä tämä viikko jotenkin. Mielialat heittelevät, itseluottamuspula hipoo kaikkien aikojen alhaisuuslukemia, olen päättämätön, keskittymiskyvytön ja masentunut. Tuntuu välillä niin surulliselta, etten tiedä miten kestäisin. Välillä raivoan mielipuolisella tunteen voimalla. En ole helppo ihminen ja tunnen siitä syyllisyyttä.

Eilen Ukko vei minua konserttiin. Paluumatkalla autolle nyrjäytin lievästi nilkkani ja säikähdys ja kipu aiheuttivat hetkellisen hysterian ja ellotuksen. Siinä yrittäessäni pitää itseäni kasassa tajusin kirkkaasti, että elämä Ukon rinnalla tarkoittaa, ettei ole lohdutusta tiedossa. Hän ei ole pehmeä ja se pelottaa minua. En tiedä mitä tehdä. Tajuan etten ole psyykkisessä tilassa, jossa kykenen arvioida tilannetta kunnolla, mutta kaikki tämä välittämiseni alkaa tuntua turhalta. Välitän ihmisestä joka välittää minusta, muttei kykene antamaan minulle mitään mitä minä tarvitsen. Enkä minä kykene olla kunnolla minä...

Tuntuu, etten kunnolla kykene luottamaan.
En pysty kertomaan asioista eikä hän ole oikeastaan kiinnostunut, koska ei kyselekään.
Ajaudun nyt juuri paniikkiin. En halua menettää Ukkoa. En vain tiedä, mihin luottaa ja mitä tehdä. MIten paljon tästä johtuu nykyisestä tilastani? Miten paljon tässä on merkkejä asioista, jotka eivät ikinä tule parantumaan, vaikka minä kuntoutuisin?

Söin litran jäätelöä, pahoinvointi on henkistä ja fyysistä.