Olen harrastanut bensiinin tuhlausta. Ajelen pienillä pikkuteillä ympäri maaseutua ja samalla haeskelen radiokanavia. En nimittäin koskaan muista ottaa yhtään levyä mukaan ja nappien kanssa kuuntelu vie jotain pois ajelukokemuksesta. Siinä on jotain, että kuulee moottorin ja tien äänet yhdistettynä musiikkiin. Niin, minä siis ajelen ympärinsä äitini Toyota merkkisellä autolla ja odotan josko tiet loppuvat joskus. Vielä ne eivät ole loppuneet. Tavoite on olla koko ajan veitsen kärjellä. Olenko eksynyt vai tulenko vielä tutulle tielle? Viekö tämä tie minut niin kauaksi että joudun yöpyä autossa? Joka paikassa on hienoja taloja puutarhoineen, upeita maisemia ja sen sellaista. Radiokanavista kuuluvat yleensä vain YleX ja kirottu Nova.
Jossain PMMPn laulussa lauletaan puutalosta, joissa on onnelliset asukkaat. Se on varmasti se ajatus, joka itselläkin on. Noin kauniissa talossa ei voi kukaan olla surullinen. Se elämän murjoma kyynikko muistelee takaraivossaan erinäisiä tilastoja, mutta se saa sisäisen romantikon huutamaan vain kovempaa: "Tuossa talossa olisin onnellinen. Ei vaan tuohon, tuohon tontille voisin rakentaa täydellisen talon. Sen punaisen, joka oli muutamia kilometrejä sitten."
En ole mikäään loistokas ajaja. Ja ajan ihan liian lujaa taitoihini nähden, mutta oma on henkeni. Olenhan autossa yksin, eikä teillä tuohon aikaan yleensä liiku muita kuin minä. Joitain vuosia taaksepäin harkitsin aina nähdessäni jonkin ison puun. En voisi ajaa rekan alle. Se on sama kuin jäädä junan alle. Joku, joka on paikalla vain työnsä vuoksi, joutuisi kusiseen paikkaan. Se olisi itsekästä. Toisaalta jonkunhan sinne olisi työnsä puolesta tultava. Valko- ja siniasuisia ammattilaisia repimässä maitovalaan näköistä leidiä ulos autonromusta. (Ei, minä en rusketu, en lainkaan, kunhan palan oranssiksi reunoilta.) Eikä ole edes puhtaat ja ehjät alushousut sillä. Veressä ja kusessa ovat ja reunastaan hapsottaa niissä pitsit.
Pöh. Ei, minä katselen maisemia ja mietin mistä hitosta saisin elämänpituisen taiteilija-apurahan, jolla ostaisin sen yhden talon ja opettelisin sitä remontoimaan. Timpurin tyttärelle ei voi olla mahdotonta. Olen minä naulannut, tapetoinut, ruuvannut, hionut, purkanut, jne. Ymmärrettävästi sitten olisi kaikki laminaatit kierossa, lattialaatat "mosaiikkina" ja tapetit vinossa, mutta itse laitettuna kuitenkin. Ja kelpaisi. Siitä kallionsyrjästä olisi kauniit näköalat. Siihen saisi upean puutarhan ja siellä voisi leveä pylly pitkällä sitten raapia puskan juuria. Olisi lyhyt matka uimaan, eikä naapureita liian lähellä. Kuten siskonmies sanoo, talo pitää olla sellaisessa paikassa, että portailta pystyy kusta.
Hartaita unelmia kesäyössä. Tai tehokasta todellisuuden välttelyä.
Päässä jyskyttää, helteet alkavat olla liikaa. Typeryksellä on huono kunto ja korkea verenpaine. Kävin lenkkeilemässä, otin äitin koirat mukaan ja suunnittelin viedä niistä virrat pois. On ollut aika jolloin sain minäkin väsytettyä koirat. En saa enää. Alkukesästä sain kantapääni metsässä vaeltaessani rikki ja nyt se aukeni taas. Laittaisin hienon verisen arven tähän liitteksi jos saisin tämän rakkineen ja kamerani toimimaan yhteistyössä. Wertyllä oli hieno kuva aiemmin kesällä atooppisesta ihosta, voin kertoa tuon olevan kammottavampi. Ihaninta on kun tuolla toisella noista piskeistä on selkeä jalkafetissi, niin se aina ohimennessään salaa käy nuolaisemassa nautinnollisesti haavaani. Ah, ihanaa. Kirottu puudeli.
Ensimmäinen video tuubista hakusanalla dog:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti