Aamulla olin bussissa paniikki. Olin puhdas ahdistus ruumiissani. Ei ollut muuta kuin paniikki. Tunsin itseni lihaksi muuttuneeksi tunteeksi. Keuhkoputken kiinni painuvat lihakset. Vatsan kouristelevat seinämät. Selän kiukkuiset vihlaukset. Nykivät pakkomielteisesti tärisevät raajat. Liian tiukat hermot. Suolten vihainen jyskyttäminen.
9 tuntia myöhemmin selkäranka alkoi antaa periksi. Se lähetti tärinöitä pitkin ruumista, olin paluumatkalla. Hermot aloittivat oman pitkän paluumatkansa normaalimpaan. Bussissa tunne kuin joku kävelisi haudallani. Se on outoja selästä lähteviä tuntemuksia. Hervottomia, tahdottomia vavahduksia, kylmiä pahanenteisiä väreitä selässä. Mieleen tulee vainoharhat. Se miten jokainen näkee sinut, katsoo vierestä hajoamistasi. Katseet täynnä halveksuntaa. Vihaisia halveksuvia katseita takapenkkiläisiltä.
Rationaalinen minä tietää, että hermot ne vain paukahtelevat paikoilleen. Keho palautuu jännitystilasta. Aivot kiukuttelevat koettuaan kovia. Ja silti joudun pakottaa itseni uskomaan, etten ole salaliiton kohde. Pakotan itseni järjelliseen muotoon, olen muutakin kuin ruumiiksi tullut tunne.
Nyt ole äärettömän väsynyt. Kävelin pitkästi pysäkiltä tuhotakseni edes hiukan kehostani jännitteitä. Nyt mietin, miten rentoutuisin. Yöllä olisi hiukan edes nukuttava. Tässä on kierrettä valmiina alkamaan taas.
Kiukustuin eilen äidille puhelimessa. Soitti hyvää tarkoittaen, halusi tietää mikä on olo. Hysteria iski päälle. Sanoin, että hajoilen. Että se on rankka päivä tulossa, mutta tiedän, mitä on tehtävä. Olen valinnut terveyden. Jos olisin syvemmällä, en jaksaisi, jos olisin paremmin pinnalla olisi helpompaa. Nyt soudetaan välitilassa, jossa vietit ja vaistot tappelee järjen kanssa. Olisi helpompaa jäädä kotiin, mutta seuraukset olisivat vaikeita, uppoaisin syvemmälle, enkä ehkä pääsisi ylös. Hiuksen hienoja eroja jaksamisessa. On kaksi tietä, toinen on luovuttaa ja toinen taistella. Hapuilen etsien rajoja, asioiden tekeminen tekee hyvää. Tavoitteet ja niiden saavuttaminen tekevät hyvää. Ajatus taistelemisesta lohduttaa. Hanskat eivät vielä ole naulassa, voin tehdä asioita tässä vaiheessa. Ennen kuin on liian myöhäistä.
Olen siis kuitenkin oppinut jotain. Olen hitusen viisaampi.
Olen Ainan väsyneet hermot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti