Tuntuu, ettei päässä ole ajatuksia kun on kipeä. Sitä koko ajatustoiminta keskittyy vatsaan nyt. Mistäköhän se on nyt niin vihainen, luultavasti lääkkeistä. Aloin napsia nappejani taas. Pienistä annoksista pitäisi malttaa lähteä. Taisin aloittaa jonkun liian kovalla määrällä. Tai se on vihainen koska minäkin olen.
Pitäisi keksiä miten saa kirjansa palautettua toisen paikkakunnan kirjastoon. Kumpi lienee kalliinpaa hypätä huomenna bussiin vai laittaa ne postissa. Kumpaankaan ei olisi rahaa. Raha-asiat on siitä pirullisia, että yhden kuukauden rahaongelmat ei ole koskaan vain yhden kuukauden ongelmia. Todellisuudessa ne heijastelee monta kuukautta eteenpäin. Toukokuun yllätysmenot aiheuttaa koko hiton kesäksi ongelmia. Kökkö! Hitto miten pitäisi tajuta ajatella normaalielämän juttuja enemmän, ei haihatteluja. Kukaan ei hyödy siitä, että pohdin typeriä juttuja sen sijaan, että miettisin realistisesti, mitä tapahtuu ihan oikeasti. Minä muuten kaikkein vähiten. Vituttaa tämä jatkuva rahan kanssa sotkeminen kuin mustaihoista aikamatkaajaa 1700-luvun Alabamassa.
Olen läpeeni kyllästynyt nyt. Kylkeen pistää ja tuntuu, että päälläni on jokin ihme kanahka, vaikka olen juuri käynyt suihkussa. Se on tuo kipu, se ei anna tilaa järjelle. Olen menossa kaverin kanssa kahville. Tekee mieli perua, mutten voi, olen ihan tarpeeksi siirtänyt tätäkin tapaamista ja ihan syyttä. Ottaa päähän tämä saamattomuus kuin mehiläistä muovikukassa.
En ole paljon kirjoittanut tällä viikolla tänne. Ehkä siksi, että luen tätäkin merkintää syvässä itseinhossa. Valittamista, tyhjää paskapuhetta, on taas olotila, että voisi poistaa koko perkeleen blogi. Edes kirjoittaminen ei rauhoita nyt, se ei anna mitään nyt, ei järjestä ajatuksia päässäni, pura tunteitani. Olen täynnä yhtä paskaa nyt kuin Meksikonlahti öljyä.
Minä olen mustaa hapanta paskaa sylkevä otus. Kiukkuinen, vihainen, rasittava, paskapäinen, pahoinvoiva kusipää. Sappi nousee vatsasta kurkkuun ja kiukku nousee kyyneleiksi. Viha jäytää jähmeitä lihaksia.
Tapasin tällä viikolla ihmisen, jota totesin inhoavani puhtaasti ja hartaasti. Sietokykyni on yleensä samassa luokassa nautaeläinten kanssa, mutta tämä ihminen soitteli ärsytyskynnystäni joka tasolla. Hänessä nousi pintaan kaikki halveksimani piirteet hillitön perusteeton ylpeys, vittumaisuus, pinnallisuus, typeryys, teennäisyys, röyhkeys ja yleinen kusipäisyys.
Menen hämilleni sellaista kohdatessani. Kun suomenkielinen ihminen toteaa kadottavansa suomen kielen sanoja, koska ajattelee englanniksi, koen raivoa. Kun ihminen valehtelee huonosti päin naamaani pelastaaksen perseensä, mitä ilmeisemmällä tavalla, tunnen tikahtuvani kiukkuun. Kun ihminen on eri mieltä kanssani jokaikisessä asiassa periaatteen vuoksi, tunnen ärtymystä. Kun ihminen kohtelee minua kuin totaalista idioottia, toimiessaan itse typerällä tavalla, olen vittuuntunut. Kun ihminen sössii asiat, eikä kuuntele ehdotuksiani, koska hän ei pysty ymmärtää mahdollisuutta, että minäkin voisin jotain osata, tunnen vihaa.
Ja pahinta on, että olin asemassa, jossa en voinut tehdä mitään. Vedän kasvoilleni mahdollisimman tyhjän ilmeen ja toivon, ettei minusta näy se kaikki mitä sisälläni tapahtuu. Ensin hämmennyn ja mietin, mitä perhanaa tässä nyt taas tapahtuu, sitten tulee se oivallus, että ei perkele, tuo saatanan paskakasa on tosissaan, sitten lasket titaanista valmistetut seinät ympärillesi ja toivot, ettei kukaan huomaa. Pakenet lammasmaisten ilmeiden taakse, toivot, ettei sinua huomata.
Sitten kotona kirut paskaa tuuriasi kohdatessasi kusipäitä, joille et mahda mitään, koska olet syvästi ja hyvästi vanhempiesi kauniisti kasvattama. Sinut on kasvatettu kiltteyteen, nöyryyteen ja ennen kaikkea, sinut on kasvatettu olemaan se fiksumpi. Sinut on kasvatettu jättämään kusipäät omaan arvoonsa. Että olet se parempi, suurempi, fiksumpi ihminen, ja että useimmiten se on parempi niin, teet sillä itsellesi palveluksen. Että todellinen viisaus saa muka palkkansa vielä, että se tulee lopulta arvostuksena ja kunnioituksena niiden ihmisten taholta, joilla on väliä.
Luulen, ettei niin käy oikeasti. En usko, että niin tapahtuu. Silti teen niin. Ja lopulta minä, suuri, viisas ihminen mielummin huudan raivonhuutoni anonyymisti netissä. Ilmaisen pyhän vihani kaiken maaiilman paskapäihin täällä. Omassa privaatissa julkisuudessani. Toivon laajojen kaistojen vievän vihani maailmalle ilman karman kosketusta. Minäkin olen vihainen, vaikka olen nauta. Pitkämielisesti kuuntelen paskajuttujen putoillessa typeryksien huulilta ja sisälläni olen yhtä vittuuntunut kuin kuka muu tahansa.
En pommita yhtään mitään. Saan lopulta vain vatsani kipeäksi ja lihakseni jumiin raivostani. Siihenhän se jää. Käyn ostamassa räjähdysaineiden sijasta närästyslääkkeitä ja maitohappobakteereita, ehkä jopa lääkehiiltä jos ihan hurjaksi ryhdyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti