Näin aamusella unta, että koin työpaikkakiusaamista. Unessa seisoin työpaikalla vettä valuen, pelkkä pyyhe ympärillä, hytisten kylmää ja kaikki tavarani on piilotettu. En tiedä missä laukkuni ovat. Laukuissa on koko omaisuuteni ja ne on piilotettu minulta. Esimies ei halua sekaantua, ei puutu tilanteeseen. Sellainen ilkeä vanhempi nainen, jota en tunne, kävelee ympärillä ja uhittelee. Se ei sano mitään, sen keho vain kertoo, että sillä on yliote, eikä se pelkää käyttää sitä. Liukastelen pitkää käytävää ja etsin laukkujani. Kukaan työkavereista ei sano mitään, eivät puutu tilanteeseen. Olen tehnyt jotain väärin, enkä tiedä mitä, en mitään sellaista mistä minua pitäisi kiusata. Hieroa vaatteitani mutaan ja uhata heittää ylos. Herään ravistellen itseäni ja samassa tulee tekstiviesti. Tiedän, että siellä minua kysytään töihin. Vastasin, etten pääse. Se on totta. En pääse huomenna töihin. Loman keskeyttäminen yhden työvuoron vuoksi ei kannata. Koko päivän palkka menisi matkustamiseen.
Mietin kaikkea sitä, mitä en tiedä. Minun olisi nyt houkuttavaa ajatella, että näin työpaikasta unta, koska siellä minua ajateltiin samalla hetkellä. Looginen osa minusta tietää, että se on todennäköisesti puhdasta sattumaa, mutta se jokin pala minusta toivoo, että maailmassa olisi enemmän kuin se, mikä on havaittavaa, se toivoo jotain muuta.
Eilen kunnioittaakseni kesän valoisinta yötä, lähdin ulos. Kävelin keskustan teitä, kiersin kirkon ja katselin hautausmaalla kiviä ja haistelin kesäyötä. Erään valopylvään päällä istui lokki. Se katseli tutkimusmatkaani muistomerkille. Se ihmetteli yön kulkijaa. Lopulta se hyppäsi siivilleen. Vasta kilometrin käveltyäni ymmärsin sen seuraavan minua. Se teki ympyröitä ylläni, ympäri, ympäri, ympäri. Pysähdyin ja se muutti ympyränsä soikioksi. Lensi aivan pääni päällä. Lokki katsoi kun seurasin sitä katseellani. Se teki kierroksen edessäni ja sitten lähti. Se lensi korkealle ja laskeutui sitten saman valopylvään päälle jatkamaan uniaan.
Meitä oli siis kaksi. Kaksi uteliasta yönkulkijaa ihmettelemässä, hetkenä jolloin aurinko oli aloittamassa taas matkaansa ylöspäin. Miten helppoa olisi luoda Selityksiä. Uteliaan Lokin sisälle voisin laittaa sieluja, joko hyvässä tai pahassa. Sen ajattelemisen sijaan, ettei hiljainen kylätie yleensä tarjoa uteliaille lokeille yösydännä paljolti katseltavaa, voisi kehittää Tarinan. Tarinan, jossa lokki kertoo minulle tulevasta matkastani. Se suojelee tai varoittaa, sen siivissä onkin taikaa, eikä lokin jatkuva näläntunne. Lokki on hakemassa Sieluparkaani ellen Tee Hyvin. Koska Lokki onkin tämän maailman ulkopuolelta, se on otus rajan takaa. Se on vieras ja tänne kuulumaton. Lokki onkin Toisen Puolen halu ja tahto vaikuttaa tänne, meidän maailmaamme.
Minusta löytyy kai aimo annos romantikkoa, joka tahtoisi nähdä kaikessa hyvää, mutta se ei enää onnistu. Huomaan ajattelevani ihmisistä pahaa. Huomaan pitäväni maailmaa välinpitämättömänä ja sattumien kokoon murjomana. Periaatteessa sattumia ei ole. On syiden ja seurausten ketju, joka toimii yhtä varmasti kuin maapallo pyörii. Koska en voi kaikkia niitä syitä ja seuraamuksia nähdä, voin yhtä hyvin kutsua niitä Sattumiksi. Asiat sattuu kun toiset asiat tapahtuu. Vai onko kyseessä sittenkin jotain ihan muuta... Mahdollisuuksia on kutkuttavan paljon.
Olemme ystävän kanssa miettineet uskonnon perustamista. Sen voisi julkistaa tekemällä nettisivun, jolla ilmoittaisimme teesimme. Mitkä ne olisivat? Mikä olisi meidän Totuus maailmasta? Onko Sattumia olemassa vai johtuuko huono tuuri siitä, ettet ole juonut aamiaisella uskonnon tarkasti määräämiä giggeriguu*-juomasekoituksia?
Maailma on muuten aika hieno paikka ja kovin ihmeellinen ilman Selityksiä ja Tarinoitakin. Se, että Lokki on lokki ja evoluutio on sen sen verran uteliaaksi tehnyt on aika uskomaton juttu. Ei tarvita Selityksiä, Perustelut riittää, vai riittääkö?
*Giggeriguu-juomasekoitus sisältää pähkinää, joten pähkinäallergikot eivät valitettavasti pääse kuoleman jälkeiselle ikuiselle Karibian-risteilylle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti