tiistai 15. kesäkuuta 2010

Tuomion Hiljaiset Tuubat

Epäreilu aamu. Se alkoi puhelimen kiukkuisella soinnilla. Tehokkaan oloinen palkanlaskija halusi tietää, miksi minulla ei ollut enempää työtodistuksia. Jee, siihenhän sitä tahtoo herätä. Tahtoo herätä siihen hiljaisuuteen, joka tuli lauseen, "Noh, kun mulla nyt vaan ei ole enempää työtodistuksia" jälkeen.

Tiedän, että se on erikoista, etten tämän ikäisenä saa vieläkään palvelusvuosilisiä mistään, mutta en minä ainut voi olla. Eikä minun tarvitse pyytää sitä anteeksi. Tehokas palkanlaskija rouva on varmasti elänyt elämänsä perinteisten kaavojen mukaan. On varmasti lukenut ensin ylioppilaaksi tai merkonomiksi ja sitten jatkanut tradenomiksi, mennyt naimisiin ja saanut 1,8 lasta, pettänyt puolisoaan tai tullut petetyksi, ollut töissä ja luonut uraa. Se asuu keskimääräisessä asunnossaan ja harrastaa zumbaa, syö lounaaksi salaatin ja myslipatukan. Se on ostanut kalusteensa Ikeasta ja se tykkää aina silloin tällöin lähteä "tyttöjen kanssa" kaupungille, ja siellä se kuulee kiimaisten miesten lirkutteluja. Niille se nauraa ja tekee pilkkaa ystävilleen niistä miehistä, mutta oikeasti se nauttii, kun se tuntee itsensä kauniimmaksi, älykkäämmäksi ja sellaiseksi, että sillä on kaikki maailman mahdollisuudet vielä valittavana.

Luultavasti hän on mitä mainioin ihminen ja minua vain vituttaa kun heti aamusta saan tehdä tiliä kaiken kanssa. Ennen kahvia jopa, se on epäinhimillistä se. Niin, mitäs minä voi tehdä menneisyydelleni, en mitään. Ei käänny kello takaisin vaikka yrittäisi. En pääse hyppäämään ajassa takaisin päin suojelemaan itseäni sairastumisilta. Ei korjaudu mieli, ei selkä, ei muutkaan sairaudet. En saa vuosia takaisin millään kaupalla, enkä haluaisi.

Totuus on se, että elämä on käynyt paremmaksi. Tätäkin aamua pahempi olisi herätä nuorempana. Heräisi vuosia nuorempana ja tietäisi kaiken sen paskan, mitä saa käydä läpi. En lähtisi siihen enää. Jos huomenna herään 21-vuotiaana, se on siinä. Loppu. Asunnosta haetaan sitten raatoa. Yksi kerta tätä hommaa riittää mainiosti, kiitos vaan.

Siskoni motto on "tavallinen riittää". Miten nerokasta. Tavalliselle ihmiselle, tavallista elämää. Kaikki erikoinen tuo vain ongelmia. Kun ei mene elämä normaalien kaavojen mukaan, saa vain esimerkiksi kuultavakseen hiljaisuutta tehokkailta palkanlaskijoilta. Liika raha sotkee siihen tottumattoman, eikä menestyskään sovi kaikille. Tavallista siis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti