Aika on todella suhteellista. Olen ollut enemmän tai vähemmän migreenissä nyt 4 päivää. Olen myös samat 4 päivää herännyt joka aamu uuteen sunnuntaiaamuun, paitsi tänään, jolloin ensimmäinen ajatukseni oli lievästi pettynyt: eihän se sunnuntai varmasti ole vielä tänäänkään. Tässä päivässä ei ole muuten yhtään mitään odotettavaa. En tiedä, miksi olen puoli viikkoa odottanut päivää, joka ei mitenkään poikkea muista. Olin silti pettynyt ajatellessani, ettei vieläkään ole sunnuntai ja lievästi sanoen tyytyväinen osuessani kuitenkin päivään nimeltä sunnuntai.
Aika kulkee syvyyksissä hitaammin. Ihan oikestikin, mutta masentuneelle se tuntuu kuin eläisi samaa päivää uudelleen ja uudelleen. Luulen että se on kyvyttömyyyttä erottaa nyansseja. Hieno sana, joka tarkoittaa sävyeroja, vivahteita asioiden olemuksessa. Kyllä, taidan olla niitä ääliöitä, jotka käyttävät mielellään hienoja sanoja, tosin sivistymättömyys johtaa usein siihen, että niitä voi käyttää iloisesti väärin. Silloin tilanne voi olla välillä jopa ironinen tai sitten minun on syytä jälleen kerran yrittää hahmottaa, mitä ironia oikeasti taas tarkoittikaan.
Päivät muuttuvat puuroksi, koska on päässään joutunut tunneliin. Jos kuvainnollistan tapaani ajatella masentuneena, se on putki. Putki kapenee, kapenemistaan ja sen päässä näkyvä valo heikkenee joka askeleella. On vain lohduttomuus, koska putki tuntuu jatkuvan ja jatkuvan, ja mieleen alkaa hiipiä, että se valokin on vain illuusio. Se alkaa kadota vähitellen. Se jättää yksin sinne pimeään.
Elämähän on täynnä pieniä asioita, joista voisi nauttia. Pysähtyä haistelemaan niitä perkeleen kukkia. Niitä vain ei näe, ei erota siellä yksivärisyydessä ja jos sellaiseen sattumalta törmääkin, sen tekee mieli tuhota. Putkessa on nimittäin vain kaksi tunnetta välinpitämättömyys ja viha. Ainoastaan vihalla on nyansseja: katkeruus, kateus, syyllisyys ja raivo. Tässä asiassa valinnanvaraa siis on.
Se vaatii työtä nähdä täällä putkessa. Ongelmallista on myös haluttomuus katsoa. Päivistä tulee yhä enemmän toinen toistensa kaltaisia. Vaihtoehtoja ei näe tai ne tuntuvat turhilta, liian vaativilta. Ne vaihtoehdot unohtaa, ajatukset, muistot asioista, jotka tekevät hyvää. On helpompaa tuudittautua yksinkertaiseen toistuvaan rutiiniin. Joten päivät vain kuluvat. Tuo armas aika vain naksuttaa eteenpäin. Sitä unohtaa, miten hyvää sielulle tekee katsoa hyvä elokuva. Ei muista, miten ihanaa on ottaa käteensä kirja ja pudottautua sivuille. Sitä tahallaan kieltäytyy menemästä ulos, vaikka se tekee itselle hyvää. Jää omien tekosyidensä taakse.
Nyt on se monta päivää odotettu sunnuntai. Pöydälläni on 3 aloitettua kirjaa. Koneella ja hyllyssä läjä katsomattomia dokumentteja ja elokuvia. Ulkona paistaa aurinko. Mitä minä siis nyt teen, menen nukkumaan. Laitan migreenilääkkeen naamaani ja menen nukkumaan. Katsotaan päiväunien jälkeen asioita taas uudesta kulmasta. Toivon mukaan kulmasta, jossa pää ei ole kipeä.
Faktaa ajasta:
http://www.kepa.fi/kumppani/arkisto/2006_1/4672
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti