Noh, pääosin täällä on siistihköä. Talvella lääkäri jopa kysyi asiasta. "Jaksatko pitää kotisi siistinä?" Katsoi nuorta komeaa omalääkäriäni ja olin valehtelematta: "kyllä minä kotini jokseenkin siistinä pidän."
Niin, ei täällä voi syödä lattioilta, mutta jos sinulla on sellaisia mielihaluja, ei sillä lattian siisteydellä taida olla niin väliäkään. Ja lopulta, eipä tuolla asialla ole väliksikään. Oma on kotini.
Minä pidän kodistani. Rakastan vanhoja romujani ja kirpputoreilta ostamiani tavaroita. Olen ostanut elämässäni yhden huonekalun uutena. Se oli ihana nojatuoli Ikeasta. Istuin sen päällä puoli vuotta. Vain yöksi siirryin sänkyyni. Sitten se hajosi. Seuraavan puolivuotta istuin tuolinromusta modifioimassani "nojatuolissa", uuteen asuntooni en lähtenyt sitä enää raahaamaan. Se oli kaunis tuoli. Punaista vakosamettia, rakkautta ensisilmäyksellä. Sainko koko rahan edestä tuotetta, ostaessani sen, en. Mutten osaa katuakaan. Se oli täydellinen tuoli, jos ei oteta sitä laatua huomioon.
Muut uutena asuntooni eksyneet huonekalut ovat saatu lahjaksi. Koulupöytä ostettiin isäni viimeisenä kesänä, siitä on siis 14 vuotta aikaa. Keittiönpöydän sain tupaantulijaislahjaksi tädiltä. Äiti osti kirjahyllyn täyttäessäni pyöreitä. Rakastan kotiani hyvin paljon. Täällä käyvät sanovat sitä kodikkaaksi ja tiedän sen olevan sitä. Silti kun tulee vieraita, olen hiukan hämilläni, siivoan sen nurkasta nurkkaan, pahoittelen ensimmäiseksi vierailleni miten rumaa, likaista ja käytettyä täällä on. Ja samalla mietin, miksi teen niin. Miksi pyydän anteeksi asioita, joista olen oikeastaan ylpeä? Asioista, joista oikeasti välitän ja rakastan. Tyynyjen valtaama sohva, siskonmiehen jokamieskilpailusta voittama matto. Minä pidän niistä, ne ovat minun valitsemat, enkä olisi niitä ottanut ja tuonut kotiini, mikäli en pitäisi niistä.
Totuus on, että pahoittelen makuani liikaa. Se on typerää nöyryyttä asiassa, jossa ei tarvitsisi olla anteeksipyytelevä. Miksi nöyristellä maun suhteen? Minulla on monessa asiassa huono maku. Pidän ensinnäkin huonosta musiikista. Jos hyvällä yhteellä on huono levy, on se huono levy todennäköisesti suosikkini. Minä olen se hölmö joka menee täydestä kaikkiin niihin jekkuihin, joilla huonoista elokuvista tehdään "hyviä".
Ystäväni mies on viihdealalla. Sanotaan näin, että hänen nimensä lukee joidenkin televisio-ohjelmien lopputeksteissä. Ei hän ole mikään suuri nimi, mutta mies, joka tietää viihdeteollisuudesta jotain, koska on päivät pitkät sen äärellä töissä, harrastaa alaa kaiken vapaa-aikansa ja on opiskellutkin asiaa. Kuten aina, myös viimeksi kun näimme, kävimme läpi kaikki viime aikoina näkemämme elokuvat ja TV-sarjat ja esitimme mielipiteemme. Keskustelimme ja pohdimme niitä näitä, hän puhuu ammattilaisena, minä maallikkona. Keskustelu ei siis ole tasaväkistä, mielipide-eroilla ei ole senkään vuoksi väliä. Enkä siis usko hänen ajattelevan minusta enempää tai vähempää, vaikka mielipiteeni asioissa eroaisikin, mutta siitä huolimatta, pieni ääni päässäni kiljuu turhautumista: "anna minun pitää huonoista elokuvista ja TV-sarjoista". Miksi en sano sitä ääneen, hän on niitä fiksuja miehiä, jotka todennäköisesti vain arvostaisivat minua enemmän mikäli niin tekisin.
Minua turhauttaa kyvyttömyyteni julkisesti huutaa omaavani huonon maun lukuisissa asioissa ja antaa itselleni lupa olla täysin välinpitämätön sen suhteen, mitä muut ovat siitä mieltä. Minä rakastan populaarikulttuuria. Rakastan sitä. Pidän asioista, jotka ovat muodikkaita, suosittuja ja massojen rakastamia. Se vain on niin. Hurmaannun asioista, joita yhdistää se pienin yhteinen nimittäjä. Tottahan se on, että kun ihminen saa sen mitä haluaa (tai liikaa jotain) häneltä loppuu nälkä. Nälkä ylittää itsensä tekemisissään, hän luovuttaa tavoittelussaan saada aikaan jotain todella merkityksellistä. Artistit, kirjailijat, ohjaajat, näyttelijät, taiteilijat, he saavat saaveittain rahaa, kunniaa ja palvontaa onnistuessaan, mitä sen jälkeen on annettavana kun on saanut kaikkea muuta jo niin paljon. Harva osaa todella löytää sen kaiken takaa jälleen paloa tehdä elokuvia kuvatakseen visiota, säveltääkseen jotain sielustaan,... Kun saa paljon tulee niin täyteen, ettei enää löydä annettavaa. Mutta silti... Asiat voivat olla hyviä, vaikkeivat ne ole loistavia. Meillä on oikeus olla tyhmiä ja vain viihtyä.
Toinen kysymys sitten on asiat, jotka eivät milloinkaan ole olleet loistavia, ainoastaan suosittuja. Perään oikeutta pitää niistäkin. En usko niissä olevan mitään pahaa. En ole tässäkään pyhimys. Inhoan itse vain viidettä, joka pitää minua tyhmänä, enkä osaa aina olla sanomatta sitä ääneen. Inhoan suurinta osaa realityaohjelmista, en voi sietää Täydellisiä naisia tai Sex and the City sarjaa tai elokuvia, inhoan Salattuja Elämiä ja saippuaoopperoita. Ymmärrän tietoisella tasolla, mitä ne merkitsevät muille, pystyn nähdä teoriatasolla viihdearvon, mutta en voi sietää sitä tunnetta, että minua pidetään tässä nyt todella tyhmänä. Ja siitä huolimatta pidän monista muista asioista, jotka suorastaan tihkuvat kuluttajan tyhmistämistä.
Joten sitä on kaiketi taas tilanteessa, jossa on parasta kaivaa oma päänsä persuksistaan. Tämä on kuitenkin vain minun mielipiteeni. Aivan vapaasti voinet pitää niistä, tuo likainen tunne, joka minulle niistä syntyy on vain omani, enkä minä ole mikään makuasi kyseenalaistamaan. Tiedänhän pitäväni asioista, jotka sinä tuomitset typeriksi ja suorastaa ajan ja rahan haaskaamiseksi. Vanha sanonta pitää edelleen paikkaansa, makuasioista kiistely on turhaa, se ainoastaan loukkaa. Pitäkäämme kukin haluamistamme asioista, aina jossakin on joku, joka on valmis väittämään juuri sinun asiasi olevan typerää, mielikuvituksetonta, mitään uutta synnyttämätöntä toistoa. Jokainen pitää asioista, joilla ei ole todellista arvoa annettavana, siis muuta kuin viihtymisen arvo, joka on arvo sekin. Ja jokaisella on oikeus itse arvioida se mittari, jolla käyttöarvoja voi arvioida. Huonouskin on subjektiivista.
Tunnustan kaikkein typerimmät asiat, joista pitäminen osoittaa huonoa makua ja joista pidän siitä huolimatta:
1. Sellaiset tanssimusiikkikappaleet, jotka saavat minut tanssimaan villisti öisin asunnossani kun en saa unta.
Pidän esim tälläisistä katu-uskottavuuden upottajista:
David Guetta: When Love Takes Over
Beyonce: Crazy in Love
Lady Gaga: Telephone ja Bad Romance
Fall out Boy: Thnks fr th Mmmrs
Sophie Ellis-bextor: 2 kappaletta, joiden nimiä en muista
Lily Allen: Fuck You
Katy Perry: Hot'n'Cold
Kelly Clarkson: Since You've been gone
...ja lukematon määrä muita yhtä tasokkaita jumputuksia, jotka vain vetoavat tanssijalkaani.
2. Lauantaimakkara. Se on pelkkää valkoista jauhoa, mutta pidän siitä silti.
3. Muodin huipulle ja Huippumalli haussa -reality ohjelmat.
4. Quentin Tarantinon huonot ja yliarvostetut elokuvat kuten Kunniattomat paskiaiset. En välitä vaikka elokuvan parhaat kohtaukset ovat ensimmäisten 10min aikana ja sen jälkeen elokuva on aikalailla pelkkää huttua.
5. Niclebackin Burn It to The Ground ja Backstreet Boysin Incomplete
6. Minä RAKASTAN joitain James Bluntin kappaleita.
Huh. Tulipa hyvä olo. Katu-uskottavuus riippuu kaduista, jolla kulloinkin sattuu kävellä. Seuraavalla kerralla voisin kertoa asioista, joita muut pitävät loistavina ja joita itse en pidä minään... tai paljastamalla kliseitä, joita rakastan. Tässä heti kolme: Louboutin, Chanel jaYves Saint Laurent. Revi Siitä Sinä Tuomitsija!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti