Makasin päivällä puistossa, lammen rannalla, viltillä. Aurinko paistoi, yritin lukea. Olen herätellyt itseäni vastaanottamaan tulevia opintoja kertailemalla, mistä kaikessa taas olikaan kyse. Hitaasti luen sivuja kahviloissa ja tänään puistossa. Asioita hidastaa se, etteivät aivot tunnu toimivan kunnolla. Keskittymiskyky minimissä, muisti ei toimi, kyky yhdistellä lukemaansa yhtään mihinkään puuttuu, väsyy nopeasti. Yritän olla silti sinnikäs. Jos siitä jotain silti uppoaisi. Jokin ajatus. Äkkiä tajusin hetken olevan täydellinen. Aurinko ja tuuli, kutitteleva nurmi, päätin olla hetken onnellinen. Suloinen hetki heittää kirja pois ja laittaa silmät kiinni. Antaa lupa olla.
Lähilammella asustelee lintuja, sorsia ja lokkeja. Ne elelee siinä rauhaisasti yhteiseloaan. Vaeltelevat lammen rannalta toiselle pitkin päivää. Heittelevät vettä siipiensä päälle ja hamuilevat pohjasta mitä tahansa syötäväksi kelpaavaa. Leppoisaa eloa. Eräs lokeista seisoi pitkään lähellä, sitten se alkoi rivakasti kävellä kohti. Silmittömän nopeasti se nappasi maasta valtavan pitkän madon ja nielaisi ennen kuin tajusin mitä tapahtui. Ne sanoo, että aikainen lintu nappaa madon, mutta sairaan nopee nappaa sen myöhemminkin päivällä. Sitten se lintu muuten paskoi siihen. Hienoa.
Laitoin 50 euroa lääkkeisiin. Johan kirpaisi. Nuo pitää nyt sitten syödä, ruokaan ei rahaa paljon sitten nimittäin jäänytkään. Mummsnomsmummsnomms. Joka helvetin päivä, aamuin illoin. Mutta mutta. Näin tehdään.
Tänään on naurettu tälle:
Hyvä sarja, Ihmebantu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti