lauantai 7. elokuuta 2010

Mitä Ihmettä?

Näin hyvää unta. Näin onnellista unta. Käsittämätöntä. En muista tälläistä. Kaikissa unissani on vähintään painostava tunnelma, jota ei jälkikäteen halua ajatella. Keskimäärin ne ovat oman itsensä raatelun jatkeita. Olen hämmentynyt. Koko uni oli tapahtumien sarja onnellisuutta ja onnistumista.

Hämmentävintä oli huomata, että uni sattui parin hyvin huonon päivän jälkeen. Eilen huomasin pysähteleväni toimissani nielemään itkua.

TV:ssa näkyy vaaleanpunaista suomalaista valiolihaa juoksemassa autiomaassa. Suezin kriisin rauhanturvaajia. Kovia äijiä. Suomalaisia miehiä parhaimmillaan.

Nyt syön aamupalan ja mietin, mitä voi seurata yöstä, jolloin on nähnyt hyvää unta. Hyvänen aika sentään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti