Ääni karheana, migreeni taputtelee hellästi vasenta ohimoa. Sain vihdoin depressiohoitajan kiinni. Eihän siihen mennyt kuin 40 minuuttia. Väärät puhelinnumerot, jotka olivatkin oikeita ja muuta hämmentävää sekavuutta. Kaipaan vuodettani nyt.
Depressiohoitaja kysyi minua mukaan tutkimukseen. Joku tekee tutkimusta ja kuulemma vastaamisesta saa palkaksi lounaan. Lupasin antaa yhteystietoni. Menenhän minä kehittämään masennuksen hoitoon liittyviä käytäntöjä, sen mitä osaltani vain kykenen. Lupaan tehdä parhaani. Vaatia lisää, olla tiukkana. Nyt vain kurkussa käihertävä karheus sekä vartalon sopukoissa kummittelevat jomotukset saavat aikaan väsymystä. Vedän kohta verhot kiinni ja alan nukkua.
Olen hämmentynyt. Se mies, jonka kanssa chattailin on edelleen kuvioissa mukana. Miten outoa. Olen salapoliisina juossut ympäri internetiä etsimässä jälkiä. Kaikki jäljet ovat olleet oikeita. Kaikki jäljet näyttäneet pitävän paikkaansa. Epäilen silti. Epäilen pahasti ja ankarasti, hyväuskoista kiltteyttäni on vedätetty ennenkin. Kirkuvaa läheisyyden kaipuuta on hyväksikäytetty aikaisemminkin. Se outo mies pyörii silti ajatuksissa. Kertoilee asioita luonnollisesti ja vaivatta. Johdonmukaisesti. Minä teen päätöstä luottaa yhä uudelleen. Nostan asiaa esille ja päätän luottaa. Luottaa itseeni, että selviän.
Tunnen yleensä halua olla parempi ihminen, nyt kuitenkin haluan myös olla itseni, merkitseekö se jotakin? Usein haluan miellyttää, nyt tunnen tarvetta olla rehellisin, suorin ja aidoin. Haluan olla minä aidosti. Mikä ihme maailmaani vaivaa? Enkö vaikeampaa ihmissuhdekuviota taas löytänyt?
Vastasin erääseen kirjeenvaihtokaveri-ilmoitukseen. Mikä virheliike. Eri maailmat kohtasivat kuin pomppukeppi maanpinnan. Minä pompin pois. En määrittele itseäni siinä mielessä mielenterveyspotilaaksi tai välttämättä sairaaksi edes. Masennus on minulle, jotain, joka roikkuu paidan helmasta. Sinnikäs räkäklöntti nenän pielessä. Omissa aallonpohjissani käyn välillä, voin olla siellä pitkään, menettää osin toimintakykyäni, mutten miellä itseäni potilaaksi. Liekö se sitten ongelman kieltämistä. En samaistu kaikkein sairaimpiin, en kykene olla normaalistikaan. Tahtoisin löytää samassa pisteessä olevia masentuneita tai muita kaltaisiani outolintuja. Tahtoisin kirjoitella sähköpostia ja jutustella. Vaihtaa ajatuksia ja päivitellä kuulumisia. Jonkun tökkimään ajatuksiani. Miten harhaanjohtava se kyseinen ilmoitus olikaan.
Nyt lepäämään. Päivä harakoille. Harakat kiittää kun masu on täynnä päiväni tähteitä. Tämän päivän hoitajalla käynti olisi ollut niin tärkeä. Olisin voinut puhua epävakaisuuden ja masennuksen suhteesta. Yrittää puristaa siltä naiselta vastauksia, mielipiteitä, jotain. Seuraava kerta sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti