Hiki ja kuuma. Yritin kävellä karkuun vainoavilta ajatuksilta. Miksi tänään on näin vaikeaa? Napeissa soi Robbie Williams. Hiukset kastuivat pipon alla hien valuessa poskille. Yritin loihtia voittajafiilistä, vain hetkellisesti ruumiin löytäessä musiikin tahdin ja rymistellessäni huonosti aurattuja liukkaita teitä sain unohdettua itseni. Sitten tulin kotiin ja olin hetkessä taas siinä, missä olin lähtiessänikin. Tällä kertaa poskilla kyyneleitä.
Olen siis epäluottamuksen ja itseni hyväksynnän kanssa pattitilanteessa. Miten erilaisia hetket elämässä ovatkaan. Minussa ei ole kaksisuuntaisuutta tiedän sen, mutta näissä aalloissa se tuntuu välillä päinvastaiselta. Lueskelin taas rakkaasta epävakaisuudestani ja löysin termit kaaosminä ja kehitysminä. Tajuan olevani kaaosminän vallassa. http://www.jormatahka.com/rajatilauusin_14.4.2009.pdf
Mä inhoan tuota diagnoosia. Varmaankin siksi, koska samaistun niin voimakkaasti. Oma vahva syyllisyys siitä, että vahingoitan häiriöllä läheisiäni. Ja teenhän minä sitä. Minä ääripäiden ihminen. Ehkä minua auttaisi, jos voisin hetkisen uskoa, että kyse on syy-seuraussuhteesta. Masennus pahentaa kaaosminää elämässäni. Että minuuteni ja sosiaaliset kykyni havaita toiset ihmiset kokonaisina ovat edes jonkin verran paremmat ollessani vähemmän masentunut.
Olen ahdistunut. Tuo kaaosminä sopii tähän päivään. Olen tänään kaaosminä. Olen ollut viime ajat kaaosminä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti