Nälkä. Koko ajan nälkä. Suolaista, makeaa, karvasta, kirpeää, aivan sama. Ruokaa. Olen lusmunnut. Minun tulisi lukea tenttikirjaa. Olen ollut tekemättä mitään, haaveillut, kirjoittanut vastauksia keskustelupalstalla. Tutustunut toisen maailmansodan jälkeiseen Tyynenmeren sotaoikeudenkäyntiin. Mitään konkreettista en ole saanut aikaan. Kuten aina, kehoni kaipaa ennen kuukautisia kosketusta. Aina ennen kuukautisia, läheisyyden jano, hirvittävä himo kosketukselle.
Ruumis varastoi ruokaa ja läheisyyttä. Miten paljon oma keho tekeekään asioita, jotka ovat tahdosta riippumattomia. Onko minulla tahtoa ollenkaan? Olen miettinyt ihmisen rakennetta, omia osa-alueitani. Fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen ja sitten on se neljäs, jonka merkitys itselleni on alati mietinnässä, henkinen tasoni. Miten paljon tuosta onkaan pelkkää puhdasta illuusiota, pelkkää kehon dominanssia. Tänään olen kipeä läheisyyden kaipuusta.
Naurattaa, miten poliittisesti korrekti olen. Saatan kirota, mutten osaa suoraan sanoa täällä, että panettaa. Aivan kuin joku olisi selkäni takana lukemassa ja tuomitsemassa minua aikuista naista terveestä kehollisuudestani. Olen elänyt vuosia kaipaamatta seksiä vailla ongelmia. Olen ollut huomattavia aikoja ajattelematta eroottisia ajatuksia. Kyse ei edes ole siitä, ettenkö olisi seksuualinen olento, vaan tarpeen puutteesta. Olisi ylpeästi todettava, olen ihminen, olen nainen ja olen kiimassa.
Sitä täytyy pitää terveyden merkkinä, kaikki ei ole hukassa. Kaupassa katsoin himoiten edelläni olevan miehen partaa. Joidenkin miesten parrat ovat sellaisia, herättävät ajatuksia, toisista pitää enemmän ilman. En löydä yhteisiä nimittäjiä niiden miesten välille, joita olen halunnut, joihin olen ihastunut tai jota olen rakastanut. Siinä missä toinen on päätä pitempi, jää toinen minusta, keskimittaisesta naisesta useita senttejä. Kun toinen liikkuu ja urheilee vimmatusti, on toisen ylipaino sairaanloisissa mitoissa. Yksi ei puhu, toinen ei osaa olla hiljaa. Kun yhden tukka on vehnäpelto, toisen leiskuu punaisena.
Luoja miten moneen sitä onkaan elämässään ihastunut. Vain harvalle koskaan tulin kertoneeksi, sitä kun on armoton vellihousu. Silloin kun on kertonut, on samalla heittänyt vallan omista käsistään. Se on toisen armoille jättäytymistä. Tässä olen, ota tai jätä. Siinä on vähissä se, se mitä voi tehdä. Toista ei voi pakottaa rakastamaan, ei edes välittämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti