Ruumis on hiukan hellänä. Tiukka iltalenkki takana. Kunnon hiki päällä. Huomenna menen katsomaan, josko saisin itsestäni kuntosalilla kävijää. Se ei minua sinällään kiinnosta, mutta selkä kun oireilee, totean että se olisi löydettävä jotain millä tuota keskivartaloa saisi kuntoon. En tahdo toista kertaa selkäleikkaukseen. Nyt lenkin jälkeen huomaan, että juuri selkälihakset ovat kaikkein väsyneimmät.
Naapuri pesee pyykkiä. Kone jyskyttää niin että väsynyt ruumiini tärisee sen tahdissa. Se on jotenkin ahdistava ääni. tum-tum--tum-tum----tum-tum--tum-tum. Olen ollut tänään jännittynyt. En osaa sanoa, mistä jännitys on kehooni tullut. Olen pyrkinyt olemaan ajattelematta ensi viikkoa ja sen koetuksia. Tyytyä hetkeen, mutta aistin jokaisessa lihaksessani värinää, joka ei rentoudu. Edes lenkin väsyttävyys ei poistanut kihelmöintiä.
En ole kertonut äidille sairaslomasta. Puhuttiin puhelimessa kyllä. Välttelin ja kiertelin. En saanut aikaiseksi. Oli vain tunne, ettei se oikeastaan nyt halua kuulla sellaista, joten en sanonut. Olenhan minä aikuinen, en holhottava. Jotenkin vain elän symbioosissa äitini kanssa. Olen katkonut napanuoria vuosien varrella paljon. Äiti vain on edelleen elämäni merkityksellisin henkilö. Siksikin kaipaan parisuhdetta. Sitä lopullista irtipäästämistä. Olisi vihdoin joku muu, minulla aikuisella ihmisellä. Siihen koen olevani henkisesti valmis, ollut jo pitkään, vaikka muuten parisuhteen kiemurat mietityttävät.
Kai se olisi todellakin jotenkin asetettava itsensä alttiiksi lähestymiselle. Tehtävä itse omaehtoisesti lähestymisiä. Olen hitaasti aloitellut. Tein treffipalstalle ilmoituksen. Olen ajatellut laittaa viestiä jollekulle. En saanut aikaiseksi, joten ajattelin poistaa ilmoituksen. Siellä oli tullutkin vastaus. Mukavan oloinen. Taistelin irti liiallisesta rehellisyydestä. Vakaa aikomukseni on pitää mielenterveyteni ja mahdolliset parisuhteet mahdollisimman pitkään toisistaan erillisinä. En etsi ketään itseäni parantamaan. En kaipaa ketään huolehtimaan minusta. Tuon eteisen lampun saa kyllä vaihtaa, pelkään edelleen huteria alustoja, vaikka korkeus minua ei haittaakaan.
Olen ajatellut, että seinäkiipeily olisi hauskaa. Jos saan itsestäni edes semisäännöllisen kuntosalikävijän voisin jossain vaiheessa lihaskunnon aavistuksen noustua pyrkiä toteuttamaan tätä ajatusta. Luulen, että se kaveri, joka lupasi minulle opastaa kuntosalilla käymistä, olisi aika helppo ylipuhua siihen toimintaan kaveriksi.
Olen lievästi pahoinvoiva. Hyvin outo tunne lihaksissa. Taidan hiipiä suihkuun ja sitten katsoa tarvinko nukahtamislääkkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti