Olen ihmisen muotoiseksi tullut kurjuus. Vailla unta toivon viime yön katoavan. Mies otti taas yhteyttä. Kaikki meni ensin paremmin kuin hyvin, puhuimme ensi kertaa. Näin hänet videolta ensi kerran. Näin hänen liikkuvan ja äkkiä hän oli taas monta askelta todellisempi. Hänellä on pehmeä, ystävällinen ääni. Hän on vakava ja surullisen näköinen ja hän pohtii paljon otsa kurtussa, ravistelee päätään kuin sanoakseen sisältävänsä jotain jota ei kykene sanoiksi pukea. Jotain meni kuitenkin pieleen, nyt olen asiasta tuskainen. En tiedä milloin hän ottaa taas yhteyttä, ottaako ollenkaan. Se tekee minut taas surullisemmaksi kuin uskoin mahdolliseksi.
Tänään on edessä kaikenlaista ja olisin tarvinnut unta. Olisin tarvinnut edes muutaman tunnin lepoa. Olisin tarvinnut. Nyt minun on pärjättävä näin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti