Eilen oli taas Juttutäti. Edelleen puhuttiin terapiasta ja kannustusta tuli sen hakemiseen. Sitten alettiin piirtää elämän viivaa. Päästiin puolessa tunnissa noin 8 ensimmäistä elinvuotta. En tiedä, onko se hyvin vai huonosti. Onhan siinä tapahtumia ollut siinäkin ajassa. Sieltä menin vihdoin siihen asemalle istumaan ja istuin siinä lähes koko päivän. Välillä kävin istumassa kirjastossa, mutta sitten palasin taas asemalle. Lopulta hyppäsin bussiin ja tulin kotiin. Ilta meni levätessä koska Juttutädin jälkeen on aina väsynyt olo, vaikkei psyykkisesti tunnu oikein miltään. Kai se on jokin jännitys tai sitten se oikeasti ottaa lujulle. En osaa sanoa.
Makoilin siis sihvalla ihmettelemässä internetaddiktiotani kun valtava pahoinvointi hyökkäsi päälle. Päätin taistella sitä vastaan siirtymällä nukkumaan. Oli vain pahenee ja hetken kuluttua piti oksentaa ja oikein lujastikin. Kylmähikihorkassa vessan lattialla maatessani muistin että mun lääkearsenaalista löytyy myös pahoinvointilääke. Sitä siis ja sänkyyn tärisemään ja odottamaan jos vaikka apua. Pahoinvointi loppui pian, mutta jäljellä uskomaton kipu vatsassa. Mitä ihmettä? Jossain vaiheessa olen nukahtanut, varmaan siitä psyykkisestä ja fyysisestä rasituksestakin ja nukkunutkin olen. Nyt aamulla vatsassa on edelleen kipua (samaa kipua vai oksentamisesta johtuvaa?) ja päätä särkee. Mitäköhän taas tapahtui?
Ehkä on syytä ottaa tätä päivää ihan varovasti nyt. Mä toivoisin että mun ruumis osaisi puhua samaa kieltä kuin mä. Itsestään ilmoittaminen eilisen kaltaisella ei ole mukavaa. Mä en osaa kuulla mun kehoa. Mitä se tahtoi sanoa, ruokinko sitä väärin, stressasin sitä, väsytin liikaa, oltiinko liikaa auringossa, vai mitä? Vai alitajuntako se lähettele tuollaisia terveisiä? Vähemmän tuollaista kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti