Eilinen oli jo miltei normaali, tämä päivä on jo tavallinen. Mun kroppa ei kestä tuollaista määrää enää. Huokaus. Mä ostin mättöä kymmenen vuoden takaisella reseptillä. Tuon määrän päivittäisellä nauttimisella aiheutin itselleni kakkostyypin diabeteksen. Mä olen edelleen hämilläni, koska en tiedä minne hallinta taas katosi näin täydellisesti. Muistan vain väsymyksen, seisoin rullaportaissa ja mietin miten jaksan nostaa jalan kun portaat tulevat alas.
Enpä taida jaksaa ajatella sitä enempää. Tehty mikä tehty, se siitä. Eteenpäin. Sama vanha ongelma, ulos pitäis päästä. Noh, yhtä asiaa kerralla, tiedän pääseväni kyllä. Mä olen jotenkin tyhjä nyt. Olen yrittänyt kirjoittaa merkintöjä, mutta ne tuntuu nyt tyhjiltä ja sisällöttömiltä, aivan kuin koko elämä. Mä en usko, että on kyse mistään täydellisestä hälytystilahetkestä, huolimatta tuosta maanantaista, väsymystä vain. Mä pidän sitä kuitenkin selittämättömänä väsymyksenä, koska olen jaksanut ulkoilla kiitettävästi ja syödä lääkkeitä. Nukkunutkin olen. Ruoka ei ole ollu parasta mahdollista tällä viikolla, mutta viime viikolla söin terveellisestikin. Selittämätöntä väsymystä siis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti