Se on suuri harmi, että maailma on niin kova paikka. Ulkona mua vastaan tuli juoksija, mä halusin kovasti huutaa sille hyvä, hyvä, hyvä, mutta se olisi ottanut sen vittuiluna. Harmi. Kyseessä oli kuitenkin vilpitön halu kannustaa. Mä sanoin sen sitten kotiin päästyäni, vaikkei siitä siinä vaiheessa enää ollut hyötyä.
Tuossa lähellä menee iso oja, hienommin sanottuna puro. Siinä sillan kohdassa tapaa olla iltasella sorsia, mä hämmennyn urossorsien päiden väristä, joka kerta. Se sinertävän vihertävä pää on mulle hypnoottinen. Sorsien olemuksessa on muutenkin tosin jotain viehättävää. Tulee tunne, että ne on sellaisia yksinkertaisia ja lempeitä olentoja. Tuijottelin niitä siinä hetken, kunnes tajusin niiden kaikkien tuijottavan takaisin. Neljä toisella puolella ojaa ja kaksi toisella puolella. Niiden ilme sanoi, anna sapuskaa tai sano sanottavasi ja häivy. Ei jälkeäkään lempeydestä. Jatkoin sitten matkaani.
Olen sitä henkisyyttä miettinyt edelleen. Millainen henkisyys mua koskettaa. Mä taidan palata guruni Terry Pratchettin oppeihin. Mun henkisyys on todellisuuden havainnointia. Tarkoitan kai sitä kulunutta fraasia pysähtymisestä. Kun on hetkessä läsnä, avaa silmänsä ja sitten avaa ne vielä toisen kerran. Todellisuuden näkemistä se on. Mä kirjastossa tänään luin tunneälystä, pyrin ratkaisemaan sitä, miksi se paikoin toimii ja paikoin ei ja jossain kirjassa sanottiin, että ihmisen ensisijainen informaation lähde on tunne ja toisaalta vailla tunteita järkipäättely kärsii. Mä luulen siis, että mun henkisyyden tunne on todellisuuden havaitsemista tunteen kautta. Kyse on siitä yhteyden, rakkauden ja kauneuden kokemuksesta, joka syntyy kun avaa itsensä todellisuudelle. Mä en ole ihan varma, miksi tarvitaan jumaluuksia tai toispuolesta maailmaa yhteyden, rakkauden ja kauneuden kokemuksille. Eikö se riitä, että avaa aistinsa. Aistit avaamalla voi tuntea yhteyden kaikkeuteen. Kaikkeudessa on jotain, mitä voi kaikin aisten havaita, siitä kaikesta löytyy se sielukkuus, harmonia ja rytmi.
Mulle on jotenkin tabu se, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, vai tapahtuuko mitään. Se on ajatus, josta en uskalla katsella kuin vähän reunoja. Kun isä sairasti ja kääntyi ateistista uskoon, mä olin helpottunut. Se toi isälle helpotusta, se toi rohkeutta, kykyä kestää täysin mahdoton elämäntilanne. Omakohtaisesti uskonto oli vihan ja aggression kohde. Mä puhun nyt 14-16- vuotiaasta itsestäni. Mun suhtautuminen oli äärimmäisen vihamielistä. Mä en löytänyt missään vaiheessa lohtua ajatuksesta kuoleman jälkeisestä elämästä. Jossain vaiheessa sitä vain huomasi, etten kyennyt tehdä rauhaa kyvyttömyyteni ymmärtää ja jonkin suuren sanomattoman suunnitelman välille. Isän kuolemaa seuraavina vuosina istuin usein hautajaisissa, siinä oli valitettava rypäs kuolemantapauksia. Edellisten poismenojen surutyöt käsittelemättä piti kerta toisensa jälkeen haudata kaikki aina uudelleen ja uudelleen. Mä en miettinyt sitä minne ne ihmiset meni, mietin joka päiväistä selviämistä. Mä en ole pystynyt vieläkään miettiä sitä minne ne ihmiset meni kun ne kuoli.
Mussa on usko sieluun.
Se on varmaan oudointa mulle itselleni. Mä koen fyysisestä ruumiista erillisen sielun mahdolliseksi, mutten ole varma. Se on halu. Halu sille, että sellainen on olemassa, ei niinkään mikään rationaalinen peruste. Kaikelle ei tarvitsisi kuitenkaan aina olla perusteita, jospa jotkut asiat vaan ovat. Mä jätän tämän asian vieläkin rauhaan. Se on pelottava ajatus päättää se, missä oma isä on. Missä kaikki kuolleet ovat. Se on ehdottomuutta, josta on vaikea perääntyä. Mä tiedän omien aivojeni toiminnan olevan vähän niin ja näin. Siellä ne välittäjäaineet, hormonit sun muut lilluu ja synapseissa sitten räiskyy aina sen mukaan, millainen coctail sattuu olemaan päällä. Mun on silti vaikea irrottautua muutamista kokemuksista ja siirtää niitä mielikuvitukseksi, harhaksi tai muuksi luulotteluksi. Siinä omassa kokemuksellisuudessa on sitä taikaa, joka jää mietityttämään, jää vaikka järkiperäisiä syitä on ehdottomasti olemassa.
Nyt ajatus hajosi sirpaleiksi. Nukkumaan nainen, nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti