Heräsin uniin, jossa hylätään ja ollaan vihaisia. Yritin unessa laittaa sukkia jalkaan onnistumatta. Sukkia oli liikaa ja määrä vielä moninkertaistui jokaisen sukanlaittoyrityksen jälkeen. Ainakin sellaisia valkoisia sairaalasukkia oli muutamat ja tavallisia mustia sekä kasa villasukkia. Mikään ei toistensa pari, edes ne sairaalasukat eivät olleet pareja, toisissa oli pitemmät varret tai sitten ne olivat likaisia tai upouusia. Istuin mummolan eteisessä lattialla ja kiire oli tietenkin kova. Unen nurkissa pyöri koiria. Siellä täällä aina jonkun ihmisen kädessä hihna, jonka päässä hännänheiluttaja. Herättyäni ensimmäinen tarve oli rapsuttaa.
Mä olen rapsuttava koiranomistaja tyypiltäni. Eli kun mulla on elämässä koira, mä tahdon, että se rötköttää mun vieressä rapsuttelu etäisyydellä mahdollisimman paljon. Se on multa itseltäni huomaamaton ja tahdoton reaktio. Rapsrapsraps.
Viime yön jäin ajattelemaan henkisyyttä tai tarkemmin sen puutetta itsessäni. Jos ihmisen käsittää nelikenttänä, joka koostuu psyykkisestä, fyysisestä, sosiaalisesta ja henkisestä. On tuo viimeinen mulle vaikein hahmottaa. Mussa on oma henkinen puoleni, mutta en osaa laittaa sitä lokeroihin. Mun henkisyydelle ei ole nimilappu, jolla voisin hahmottaa sitä paremmin. Koko henkisyyden määrittely on mulle hiukan hakusessa. Koska mä analysoin kaiken, pilkon tätäkin nyt osiin löytääkseni juonen. Henkisyyteen liittyy ymmärtääkseni ajatus sielusta, joka on muista kolmesta ihmisyyden ulottuvuudesta erillinen. Se on isompi ja kestävämpi. Sielu on kuolematon ja kosketuksissa maailmankaikkeuden muihin sieluihin selittämättömällä tavalla. Henkisyys on maailmaa, joka on selittämätöntä, määrittelemätöntä ja todistamatonta. Se on jokaisen yksityinen maailmankatsomus, uskonto, tunnetila ja näkemys maailman todellisuuden siitä puolesta, jota ei voi havaita.
Mussa on kaksi puolta, kuten jokaisessa. Mussa on se puoli, joka aistii, tuntee ja kokee sekä se puoli, joka pyrii kunnon arkistonhoitajana mapittamaan asiat paikoilleen. Mä olen ymmärtänyt, että yleensä ihmiset sairastuttuaan mielenterveysongelmiin löytävät lohtua henkisyydestä. On olemassa taso, joka on suurempi kuin koettu maailma ja se antaa voimaa sietää koetun todellisuuden. Mun masennuksessani käy yleensä päinvastoin. Kun mä masennun, ihan ensimmäiseksi lentää pellolle ajatus sielusta. Mun sisältäni ei löydy koloa sellaiselle, joka on kuolematon. Mä yhdistän sen sekä turvattomuuteen, että kyynisyyteen. Jos iso osa mun masennuksesta on perusturvallisuuden puutetta, ei ajatus henkisestä maailmasta lisää mun ajatustani hallinnan ja kontrollin illuusiosta, joka mulle on tärkeä. Toisaalta kyyninen minä lakkaa näkemästä, kokemasta, tuntemasta ja aistimasta. Henkisyys on mulle kauneutta ja rakkautta, se on yhteyteyttä. Masennus sulkee silmät kaikilta kolmelta.
Sekavaa tekstiä, kaikki on niin puutteellista vielä päässäni. Mun päässäni ei ole näkemystä näille asioille, sieltä puuttuu, jokin ohjaava selkäranka. Luulen että kyse on luottamuksesta, siitä että pelkkä uskominen vaatii rohkeutta. Agnostikkona on helpompaa, voi ikään kuin leikkiä ajatuksilla enkeleistä ja jostain virroista, jotka kantaa kunhan lakkaa taistelemasta niitä vastaan. Samalla voi ottaa popcorninsa ja katsella toisten ajatuksia kauempaa. Kun ajatuksia on niin monenlaisia, henkisyys muuttuu hengellisyydeksi, ja hengellisyyteen mulla on vahvoja negatiivisia näkemyksiä. Henkisyys on läheisempää mulle kuin hengellisyys.
Mikä vika on hengellisyydessä? Moraali, etiikka.
Se ei toimi. Se ei näytä toimivan se, että ihminen perustelee itselleen hyvän ja pahan eron itsensä ulkopuolisilla käskyillä. Jos joku löytää syyn olla hyvä ihminen toiselle, koska jossain on niin kirjoitettu, se on hyvä. Sellaisia ihmisiä on kuitenkin vähän. Uskontoihin on hyvin kätevästi rakentunut puhdistautumisriittejä, joilla inhimillisyys voidaan puhdistaa ja ihmisestä tulee jälleen taivaskelpoinen. Entäs, jos tehdään peli selväksi ja otetaan ulkopuolinen käskyttäjä, ohjenuora tai sääntö kuviosta pois. Sinä olet joko hyvä ihminen tai paha ihminen, riippuen teoistasi. Se on sinun valintasi oletko hyvä vai paha, yhä edelleenkään mitään seurauksia ei välttämättä tule pahasta käytöksestäsi. Se kuka tekosi arvon arvioi on toiset ihmiset.
Jutun juoni on riippuvuus. Hengellisyys tappaa meistä ihmisistä sen kaikkein tärkeimmän perustelun olla hyvä. Hengellisyys nostaa jumalan toisten ihmisten edelle. Hengellisyys hävittää jäljet siitä tosiasiasta, että me olemme toisistamme riippuvaisia. Hengellinen ihminen nostaa jumalan arvottamaan oman käytöksensä, hän ei tarvitse muiden ihmisten hyväksyntää. Sama jumala pitää hänestä huolen, vaikka hän tekisi väärin, vaikka hän rikkoisi toisia ihmisiä vasten sama jumala antaa hänelle perustelun, syyn ja anteeksiannon. Jumaluus ei yhdistä vaan erottaa. Raamatussa on hyvä tarina Babelin tornista, kielet ja tavat uskoa erottavat meidät, jottemme rakentaisi tornia taivaaseen. Mikäli ymmärtäisimme olevamme yhtä ja samaa, meillä ei olisi tarvetta jumalille. Meillä olisi syy olla hyvä sisällä itsessämme.
Nyt on perjantai aloitettu loukkaamalla uskovaisia ja tekemällä jumalan pilkkaa, mitähän tästä päivästä vielä tulee.
Pst. Noi taustalaulajat on upeita. Mun on ehkä opeteltava tuo koreografia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti