Tein tänään jotain ennenkuulumatonta. Vein puolet karkeista takaisin hyllyyn. Juu...u. Siis jo ostoskorissa käyneet. Mä en ole vielä koskaan ennen tehnyt sellaista. En kuitenkaan vienyt kaikkea, en kyennyt. Mutta täytyy yrittää olla ylpeä tästäkin vähästä.
Mun päässäni on koko ajan nykyään puhetta. Ne ei ole ääniä sillä tavalla kuin psykoosissa, vaan ikäänkuin rinnakkaistodellisuus, joka sattuu vain olemaan sepitetty. Oman pään sisällä olen parempi ihminen. Siellä omassa päässä on Hollywood-elokuvat kalpenemaan saava maailma, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Mun täytyy päästä ihmisten ilmoille enemmän. On suorastaan pakko. Mä vain pelkään että alan kohta puhumaan ääneen. En tiedä miten paljon sitä jo teen. Toivottavasti en ihan hirveästi. Joskus omat ajatukset on vaan niin äänekkäitä, että ihmettelee, miten kukaan ei kuule niitä.
En kykene keskittyä. Hyvin väsynyt. Kaupassa tuntui taas lähes samalta kuin silloin ennen viimeistä sokeriseikkailua. Siksikin olen itsestäni ylpeä, valitsin paremmin kuin viimeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti