Naurettavus

Naurettavus mikä väsymys vaivaa jatkuvasti. Soitin siskolle, kummitytön tulopäivä on edelleen auki. Minä joustan. On hevosenhoitaja-leiriä ja uimakoulua, minä otan aikani sieltä jostain välistä. Itkettäminen on alkanut ärsyttää, sitä on jotenkin niin koskettavaa ihan kaikki. Ajatus pikkuvieraasta täyttää itkuisella onnella.

Miksen jaksa olla tässä hetkessä ja elämässä tällä hetkellä. Käyty nyt kahtena kertana Juttutädin kanssa lapsuutta ja nuoruutta läpi. Osasin yhdistää lapsuuden defenssit tähän päivään paremmin. Niinhän se on aina ollut, kun hetki on liikaa, se uhkaa oloa, turvallisuuden tunnetta tai tekee kaiken muuten vaan sietämättömäksi, minä pakenen mielikuvitukseeni. Lataan miellyttäviä ärsykkeitä ja sitten heittäydyn niiden matkaan. Mikä tässä hetkessä sen aiheuttaa, sitä en kuitenkaan tiedä.

Öiden unet ovat sekavia sotkuja vailla teemoja. Päivät menevät liian myöhään nukkuessa, tietokoneella istuessa. Eilen kävin sentään taas kaupungilla lukemassa kirjaa, kuten maanantainakin. Sitä tulee tehtyä, sinne valmistaudun nytkin. Jonnekin istumaan ja lukemaan. Päässä kiertelee kipua ja ajatuksia, joita en välttäisi ajatella. Tunnen syyllisyyttä olostani, väsymyksestäni, saamattomuudestani, keskittymiskyvyn puutteesta. Katson samoja ohjelmia kerta toisensa jälkeen, koska en pysty kerralla keskittyä tarpeeksi. Luen vaikken kykene heittäytyä niin, että pystyisin tuntea tekstiä. Kappale ja tauko, lukemista teknisenä suorituksena, ei ajatuksia ja tunteita läpäisevänä kokemuksena. Silmät harppoo rivejä ja väärinymmärtää, siksi luen kirjoja, joita olen lukenut aiemminkin uudelleen. Huomaan paremmin, kun olen lukenut väärin, kohdan, jossa menettänyt kyvyn keskittyä.

Unohdan, unohdan kaiken. Unohdan ihmiset, unohdan päivät, asiat, kaiken. Unohdan lupaukset, unohdan ottaa lääkkeet, pyykit, astianpesun kesken. Enkä osaa päättää, seison paikallani miettimässä mitä olenkaan muistelemassa, unohdan, mistä päätös olisi tehtävä ja keskittymiskyky herpaantuu, unohdan muistelleeni, mitä unohdin. Satunnaisia välähdyksiä asioista, jotka hämmentävät enemmän kuin paljastavat mitään. Olen kysynyt erään vanhan ystävän sähköpostia lähettääkseni mailin. Miksi, mitä mun piti kirjoittaa.

Unohdan syödä, unohdan käydä suihkussa. Olen ollut menossa jonnekin, päässyt perille ja unohtanut miksi tulin. Olen kykenemätön päättämään missä olla. Seison risteyksissä pystymättä päättämään minne suuntaan kävellä. Välillä tuntuu toivottomalta. Ei toivottamalta lopullisesti, vaan jotenkin hetkessä riipaisevalta. Olen liian väsynyt tuntemaan lopullista toivottomuutta. Pakastimessa on kolme litraa jäätelöä, koska olin unohtanut ostaneeni jo.

Eilen vihdoin muistin mennä apteekkiin, reseptin kanssa, jopa. Farmaseutti alkoi laskea ja päätyi toteamaan, että resepti oli laskettu väärin, sillä ei enää saa mitään. Nyt yritän muistaa ottaa uuden reseptini mukaan. Naurettavaa.