Kesä, kotikoti, kaksi koiraa, kaksi pientä tyttöä, perhe, ei huolia, ei murheita nyt ja yhtä kaukana kuin puhelin ihmissuhde, joka tuntuu erinomaisen hyvältä juuri nyt.
Kaiken alla ovat ne samat ongelmat, samat murheet ja kaikki, koko rupuinen elämäni, mutta sata miljoonaa wattia voimia nousta niistä. Se ei ole niin yksinkertaista, että se ratkeaa yhdellä ihmisellä, mutta ehkä se on alku. Jotain uutta, jotain sellaista mitä on kaivannut ja tarvinnut. Oma ihminen. Pientä arkaa luottamista, pientä yrittämistä, pientä, jonka suuruuden ymmärtää vain jos on ollut vailla.
 |
| Kaksi takkuista koiraa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti