Mulla oli eilen treffit. Ne meni hyvin. Mies oli mukava ja fiksu, sellainen tee-se-itse-mies. Turvallisen tuntuinen perusmies ja ne arvot, ainakin puheissa hyvin samat. Arvot on parisuhteessa tärkeä asia. Kun siinä arjessa on ihan tarpeeksi kestämistä ja jos tässä nyt on kevään aikana jotain oppinut, noh, se miten ollaan ja se minne ollaan menossa olisi hyvä olla samat tai ainakin niissä olevat erot pitäisi olla tiedossa, jotta asiat toimii.
Nyt mä yritän siis ajatella sitä, mitkä asiat ovat mulle tärkeitä, mitä ihmettä sitä kaipaa toisessa ihmisessä. Mitkä niistä ovat realistisia. Mä istahdin sen miehen farmarimersuun ja ensimmäinen tunne oli, että olen viisitoista taas. Se oli vähän pysäyttävä tunne.
Kun mä olin viisitoista mä tapasin hyvin samanlaisen miehen kuin tämä mies. Siitä miehestä tai silloin se oli silloin vielä poika, tuli mun ensimmäinen ja ainut oikea poikaystävä. Kunnollinen, tavallinen suomalainen mies, erinomaisen hyvää aviomiesmateriaalia. Duunari, isomahainen, lämmin sydäminen ja elämän opettama. Silloin 15-vuotiaana sitä oli vähän haussa se, mikä itselle sopii ja lähinnä siksi, koska ei ollut juuri hajua siitä kuka itse oli. Nyt mä mietin mihin suuntaan mä olen mennyt nyt sitten 16-17 vuodessa, ainakin pidän kunnollisista miehistä edelleen.
Se on se turvallisuuden tunne, mikä siinä on. Tietää että tulee huolehdituksi samalla tavalla kuin mitä oma isä huolehti äidistä ja meistä. Mun isä oli kunnollinen mies, mutta siinä oli yksi iso ero, mun isä pystyi johonkin sellaiseen, johon tämä mies tai se minun ex-poikaystävä ei kykene. Keskustelemaan ihan mistä vaan.
Mä yöllä makasin sängyssä ja ajattelin, mietin sitä mitä mä haluan ja mun ajatukset kääntyi tänne blogiin, mä tajusin tahtovani miestä, jolle mä voin puhua kuten tälle blogille. Mä tahdon miehen, joka pystyy niin outoon asiaan kuin mitä mä siltä pyydän, olemaan sellainen, jolle osaan puhua. Miehen täytyy olla sellainen, joka ei pelästy ajatusta, että välillä se saattaa joutua avaamaan vaimonsa blogin selvittääkseen miltä sen vaimosta tuntuu. Kun sen vaimo on tonnikalapurkki, vaatii erikoisvälineistöä avautuakseen.
Heräsin tänä aamuna viiden maissa ja ajattelin, ajattelin ja ajattelin. Onko tuo kohtuullinen pyyntö? Voinko mä saada turvallisuutta ja kunnollisuutta samassa miehessä. Mun turvallisuuden tunteeseen kun tarvitaan muita lihaksia kuin hauiksia, Tarvitaan vain yhtä lihasta. Siihen ei tarvita mitään maallista mammonaa, isoja fyysisiä raameja vaan herkkyyttä huomata, älyä ymmärtää, rohkeutta reagoida, kärsivällisyyttä kestää ja huumorintajua osata laukaista ts. aivoja.
Mä itse uskaltauduin lähestyä sitä yhtä ihmistä pari päivää sitten. Se vastasi eilen, se vastaus herätti mut todellisuuteen, totta hemmetissä mulla on romanttisia toiveita sitä miestä kohtaan, sen kirjoitukset ovat tehneet muhun suuren vaikutuksen. Tilanne on nyt se, että suoralta kädeltä hän ei ole mua torjunut, mikä tekee tästä mielenkiintoisen. Se on komea mies, aivan tarpeeksi komea siihen, että se pelottaisi mut yleensä pois, mutta siinä on jotain muutakin, jotain miksi mun vaistot, järki ja tunnekin sanoi, että kirjoita sille.
Täytyy aloitella tätä päivää. Unet jäi lyhyeksi, mutta kyllä se tästä. Mietin maalausprojektini aloittamista tänään, tai sitten lähden pesemään mattoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti