Menetin mielenkiintoni siihen ihmiseen, jota lähestyin. Se tarttui viestissäni olleeseen sanaan ja kiepsautti musta niskaotteen tavalla, joka muistutti liikaa keväistä miestä. Jyrkkyys, ehdottomuus ja sellainen on nyt näköjään täydellinen turn off mulle. Siihen ei auta oikein mikään näemmä nyt. Kirjoitin takaisin, nyt siitä ei ole kuulunut. Tokko enää vastaakaan.
Mä edelleen mietin sitä mistä asioista sitä pitää pitää. Huomaan, että mulle on iso haaste toisaalta myös nauttia siitä, miten saan positiivista huomiota. Onko väärin, että mä pidän jostakusta, koska se tapa millä se ihminen tuntuu pitävän musta on niin houkuttelevaa. Hyväksyntä, huolehtiminen, välittäminen, ne ovat vastustamattomia. Mä en tunne itseäni niiden arvoiseksi. Mietin, miksi se ihminen on mulle niitä antamassa. Se on ottanut reunaehtojaan esille, suurin on se, ettei hän muuta paikkakuntaa. Se ei ole mulle ongelma, ei vähäisimmässäkään määrin.
Ongelma on se, että uskallanko olla onnellinen. Paistatella kaikessa tässä ihanassa huomiossa, jota saan. Uskallanko välittää takaisin. Uskallanko nauttia ja luottaa tähän? Voiko mulle oikeasti käydä hyvin? Osaanko mä olla sössimättä tätä? Mä puhuin sille eilen kuin puhun blogilleni. Se pakotti mut, arvostan sitä. Se teki sen hienosti. Sillä tavoin nousi esiin asioita, jotka täytyy ottaa huomioon. Sillä on kyky siihen, se löytyy siitä kyllä. Sillä on kyky kuunnella mua kuin mun blogi mua kuuntelee. Vaan opinko mä kuuntelemaan sitä? Se miten se toi esiin niitä asioita, se oma oivalluksen tunne, niiden asioiden tärkeydestä, arvostan sitä. Se vaatii opettelua. Mä en tee päätöksiä vielä. Yritän nauttia. On syy miksi se ihminen valikoitui kaikista saamistani vastauksista, on syitä miksi juuri se herätti mun mielenkiinnon.
Pitää pakata. Huomenna kotikotiin. Nyt Juttutädille. Helle on ihan älytön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti