Pelkotila

Kova pelkotila päällä, mulla ei ole opamoxeja mukana. En tiedä miten saisin rauhoituttua. Yritän kirjoittaa.

Kaikki on ollut ihan hyvin paitsi kahtena iltana peräkkäin nukkumaan menon hetkellä. Kovia pelkotiloja. Hylkäämistä ja pettämistä pelkään, tauteja, yksinäisyyttä, turhuuttani. Mies on ollut kovin ihana ja minä saan päälle pelon, joka tulee menneistä. Omasta hyväuskoisuudesta.

Pelkään, että mua kusetetaan taas. Että tämä on toisinto kaikista niistä kusetuksista, kun on tullut viilatuksi linssiin. Valehtelijaa pelkään eniten, valehtelijaa. Sitä on niin suojaton sen edessä, kun ei erota omien tunteidensa keskellä totuutta. Itkettää pirusti.

Äkillinen voimakas pelkotila vie hapen keuhkoista. Tunnen olevani niin yksin. Nyt mikään sana ei tunnu miltään. Mikään ei oikein taas pelasta tältä hetkeltä. Pakko luottaa ihan pakko, en voi olla kyyninen. Mä selviän. Pakko selvitä. Pelottaa niin helvetisti.

Mut on kai hylätty. Nostettu ystävän toimesta sivuun. Ei äännähdystä aikoihin. Se on kai omassa elämässään poikkiväsynyt. Sillä on liikaa, en mä syytä. Avuton kai olen, hyödytön, turha ja merkityksetön. Mietin mitä tehdä, ei kai ole mitään tehtävissä. Se ihminen on suljettu nyt minulta. Pam. Ovet kiinni ja olen ulkona. Voi luoja, miten yksin sitä on. Ei ole keinoa purkaa sitä äänettömyyden muuria.

Pelkotila. Ahdistuksen kauhistuttavuus tuntuu mahdottomalta sietää. Tarvitsisin rauhoittavan. Tekee mieli ajaa mies pois. Varmuuden vuoksi. Riski on niin valtava. Mitä jos tämäkin on valehtelija? Mitä jos tämänkin kanssa joudun harhaan? Ei ole vieläkään omaa ihmistä.