Toissa päivänä olin onnellinen. Hieno hetki naisen elämässä todeta olevansa ihmissuhteessa. Eilen oli sitten dramaattisia käänteitä ja niiden kanssa herättiin tähän aamuun. Edelleen suhteessa ollaan, mutta ajatuksissa on pieni särö. Tunteissa on kolhu, jonka kanssa pitäisi nyt tietää miten elää. Luottamus on niin vaikea asia. Onko toinen se mitä sanoo ja uskooko se toinen, mitä itse sanoo. Tässä vaiheessa ihmissuhdetta se on kovin vaikeaa, kun ei ole niitä tekoja kertomassa löytyykö sanoille katetta. Mäkin olen sitten vielä niin kovin ehdoton ja jyrkkä. Sitä on sillä tavoin säälittävä, että luottamuksen voi menettää vain kerran. En tiedä miten se rakennetaan uudelleen. Se on opeltava nyt sitten, pitkiä parisuhteita ilman kykyä päästä yli kriiseistä, joita luottamuspulakin on, ei ole.
Yön unissa oli ihan kaikki perseellään. Huomasi sen mielentilan, jossa vuoteeseen ole mennyt. Kiusaajat, mitättömyyden ja arvottomuuden tunteet, päälle kasaantuvat opiskelut, eksyminen, riitely, uhkailu, kiristäminen. Vaelsin vanhassa lukiossani ja totesin, ettei tule ylioppilasta minusta. Oli liikaa kesken jääneitä kursseja, liikaa poissaoloja, liian pitkä sairasloma takana. Voi luoja, ei hyvä herääminen tähän aamuun.
Kymmityttö on kylässä. Viikko on ollut ihana. En murehdi rahan menoa, tämä on ollut todella mukavaa. Perjantaina vien tytön kotiin. Sunnuntaina yritän tulla takaisin. Nyt kasaan hyvän mielen ja mietin mitä teen tänään. Mulla olisi haastattelu, jonne meneminen pelottaa niin paljon, että tekee mieli jättää se väliin. Enkä pysty hajota normaalilla tavalla kun pikkuneiti on täällä. Puuh. Saapa nähdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti