Taas taivaan täydeltä valkoista shittiä. Mä en osaa sanoa tuntuuko se pahalta vaiko näyttääkö kauniilta. Objektiivisesti se miten hiutaleet pöllyävät ilmassa valtavana massana kuin höyhenet on kaunis näky. Niiden liikkuminen pyörteissä ylös alas kuin lintuparvi yhteisen ajatuksen mukaan, muistuttaen narulla kovassa tuulessa liehuvaa valkoista lakanaa, on kaunista. Näin omasta vaatimattomasta subjektiivisesta näkökulmasta loppuisi jo tuo valkoisen moskan tulo. Mä tahdon kevättä. Tahdon eteenpäin keväässä, tahdon ainakin kuukauden tästä eteenpäin. Mun tekee mieli pääsiäistä, rairuohoa ja sellaista. Nyt paistaa aurinko. Se tuntuu lämpimältä mustia vaatteita vasten. Ulkona riehuu outo sää.
Tämä viikko on mennyt taas ihmetellessä. Tavallaan lepoviikko omissa ajatuksissa, en ole ihan niin voimallisesti pohtinut ja taistellut. Ehkä ei ole ollut syytäkään, ehkä rauhallisempi viikko on ollut ansaittu. Tosin se tarkoittaa myös blogikirjoitusta vailla aihetta. Ajatukset keskittyy pyörimään arkipäivän ongelmissa, raha-asioissa, pyykeissä, ruuassa, sellaisessa tavallisessa. Hyvä niin.
Tänään mennään juttelemaan. Hakemaan keskusteluapua taas. Se ei ole terapiaa. Niin. En oikein tiedä mitä siellä nyt sitten juttelisi tällä kertaa. Omassa kehossa on vain jännitystä. Mulla on tapaamisen jälkeen toinen tapaaminen. Yritän olla ajattelematta liikaa tai oikeastaan mitään ollenkaan, mutta se on hankalaa. On paha olo jännittämisestä. Kahvikin maistuu pahalle. Ajatukset reistailee jännitystään. Panikoin junan vaihtoa, panikoin paniikkia. Keho on ovela. Ahdistus lyö tutun hien päälle. Istun sohvalla juoden kahvia ja hiki valuu otsallani pisaroina. Ahdistus- ja paniikkihiki. Sydän lyö niin lujaa, että hengästyttää. Täytyy lopettaa ajattelu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti