Kiitollisuutta

Tänään yritetään olla ilman Opaa. Eilisestä selvittiin Opamoxilla, mutta tänään pyritään olemaan ilman. Katsotaan illalla nukkumisasiaa sitten.

Mut täyttää suru kun ajattelen Miestä. Tapasin sen väärässä ajassa elämässäni. Mä kun en taida uskoa kohtaloon, joudun tyytymään siihen, että tilanne meni miten se meni. Se oli hukattu, menetetty tilaisuus. Esimerkki elämästä, jossa tehdään valintoja ja eletään niiden ja korttien ja tilanteiden seurassa, joita olemassa on. Mä olen silti kiitollinen. Olen kiitollinen siitä, miten mun unelmat herätettiin jälleen. Kuten Mies sanoi, ihminen ilman unelmia on ihminen vailla toivoa. Mies aloitti mussa paljon ajatuksia. Mies työnsi mut prosesseihin, joista vielä jonain päivänä ehkä seuraa jotain hyvää. Jonain päivänä.

Tämä oli suhde, jossa sain vastakaikua tunteilleni. Hetkinä, jolloin mieli oli tasainen, nautin siitä valtavasti. Usein ihastukset ovat täynnä pelkkää ahdistusta, mä ymmärrän nyt, miten muunlainenkin on mahdollista. Mä ajattelen ja analysoin, se helpottaa surua, se auttaa löytämään hyvää. Mussa on nyt usko siihen, että pystyn vastaanottaa välittämistä. Kaiken tämän masennuksen keskelläkin, mä kykenin antamaan itselleni hetkiä, jolloin toisen välittäminen tuntui hyvältä. Se tuntui hetkittäin siltä vapaudelta, jota uskon rakkauden olevan parhaimmillaan. Masennus teki siitä kahleen ja sitoi sitä epävarmuuteeni ja ahdistukseeni. Olen äärettömän pahoillani, että tämä mun opetteluprosessini vahingoittaa toisia. Mies ei olisi ansainnut tätä. Se on hyvä Mies.

Mun pitäisi vihdoin raivata kotini. Tiskata, pestä pyykit. En usko jaksavani tänään. Katsotaan nyt. Koko päivä aikaa. Musta ei tänäänkään ole menemään ulos. Yritän päästä kauppaan, en pidä mustasta kahvista, mutta maidon hakeminen tuntuu liian vaativalta hommalta. Mussa on vielä liikaa surua, väsymystä ja heikkoutta. Vähitellen, jos pienet askeleet olisivat kuitenkin turvallisempia kuin nopea eteneminen.