Nuokkuva pääni

Mä käytän mahdollisimman vähän lääkkeitä. Mitä vähemmän sen parempi. Se johtuu siitä, että fyysisiä sairauksia on ollut niin paljon, joten on ollut pakko syödä lääkkeitä, että kykenee olla. Diabetes, verenpaineet, kolesterolit ja migreenin estolääke, nuo ovat olleet päivittäinen annostus jo niin monta vuotta. Varmaan lopullisesti kyllästyin kaikkiin lääkkeisiin 2006. Mä voin silloin psyykkisesti hyvin, mutta selkä lakkasi tekemästä yhteistyötä. Lopullisesti. Siitä seurasi puoli vuotta nappikarnevaalia kun odoteltiin että korjaantuuko se vai leikataanko. Kuuden joka tapauksessa otettavan lääkkeen lisäksi selkään meni päivittäin pahimmillaan seitsemän lääkettä. Mun lyhyen matematiikan taidolla siitä tuli vähintään 13 lääkettä päivässä. Mä olin 25-vuotta vanha ja söin päivittäin minimissään 13 lääkettä. Joinain päivinä kipulääkettä meni sitten tietysti vielä enemmän, jolloin päästiin lähemmäs traagista 20 pillerin päiväannosta. Kun leikkaus sitten tuli ja pääsin kivuista. Totesin, etten enää ikinä halua sellaista. Vähintään yksi tabletti tunnissa. Ei se ole elämää. Sen jälkeen mä olen välttänyt kaikkia sellaisia lääkkeitä, jotka eivät ole ehdottoman välttämättömiä, kuten vaikka tavalliset särkylääkkeet.

Hoitaja soitti sovitusti. Pieni opamoxpöpperöpää vastaili kiltisti. Ihmisen äänensävyt ovat joskus niin paljastavia. Pelko, huoli, epäilys, halu rohkaista. Se on ihan hyvä ihminen näköjään. Mä päätän luottaa arviooni. Jotenkin on luotettava vaan. Siinähän sitä suota on perattavaksi myös kun miettii kuka on sitä mitä sanoo ja kuka on jotain muuta. Tänään on yöpaita päivä.