Sataa lunta, varpaita palelee, jännittää.
Illalla on juhlat, joihin ahdistuin lupaamaan mennä. Eräs ihanimmista tuntemistani ihmisistä lähtee Afrikkaan kehitysaputyöhön puoleksi vuodeksi. Pyysin äidiltä rahaa koska olen itsenäinen, aikuinen nainen, joka tuhlasi toimeentulotukensa vaatteisiin. Voi vitjat, mun täytyy laittaa mun raha-asiat kuntoon. Laittaa ne hakemukset Kelaan menemään ja katsottava viimein nuo paperiasiat kuntoon.
Kieli tuntuu liian isolta suuhun, mä luulin saaneeni kurkkuni kuntoon uhkaamalla sitä torstaina lääkärillä, mutta se on kipeä edelleen. Tämä tuntuu kuitenkin toisenlaiselta kivulta. Olen saattanut saada flunssan. Mun vastustuskyky on niin uskomattoman huono. Mä sairastun kaikkiin tauteihin mitä maailmassa suinkin vain kiertää ja siihen tarvitaan yksi kaupassa käynti. Ehkä siinä on se ongelma, mä olen liikaa kotona yksin niin en altistu millekään ja nappaan sitten heti kaikki ne kirotut lenssut. Mitä vitamiinia tässä oikein pitäisi ottaa? Mä olen unohtanut ottaa D-vitamiinit ainakin.
Mä en tiedä mitä veisin sinne juhliin. Jotain ruokaa pitäisi viedä, en todellakaan jaksa millään nyt leipoa yhtään mitään. Lisäksi se porukka tuntuu olevan tällaisia vähintäänkin lakto-ovovegetaareja tai luoja nähköön jotain vegaaneja. (Tämä on toinen blogikirjoitus, jossa käytän "luoja nähköön". Jeps. Noted.) Mä haen siis kaupasta jotain tylsää ja kärsin laiskan leimaa rauhassa. Miesten ei tarvitse koskaan murehtia tällaisesta, ne voi aina hakea limsan ja sipsipussin, eikä kukaan vaadi niiltä itsetehtyjä pikkupiirakoita ja mokkapaloja tai edes itsepakerrettua omenapiirakkaa tuomisiksi. Olisihan se mukava tietenkin, jotain rullia tehdä. Tuorejuusto, kinkkurullia... Voi vitjat, täytyykö mun oikeasti jaksaa? Olishan ne tietysti hyviä. ÄÄÄÄÄäääää... Jos tekee kinkkurullia, pitää sitten olla joku vegevaihtoehto... äh, ollapa mies, niillä ei ole hajuakaan kaikista niistä naiseuteen liittyvistä rooliodotuksista.
Joskus Babyblues sarjakuvassa oli strippi, jossa pariskunta päättää lähteä ajelulle. Mies toteaa, että on avaimet, kukkaro ja kamera, hän on valmis lähtöön. Nainen alkaa luetella kolmen lapsen tarvikkeita, eväitä,... koko sitä valtavaa tavaramäärää, jonka lapsiperheen on otettava mukaan lyhyellekin reissulle. Onneksi meillä Suomessa ollaan tasa-arvoisia, mutta miehinen huomiokyky ei silti aina riitä huomioimaan asioita. Tällainen juhliin meno on naiselle rankkaa nimenomaan valmisteluvaiheessaan. Valmistautuminen alkaa useita päiviä aikaisemmin, sopivien vaatteiden etsimisellä, edellisenä iltana leivotaan, samana päivänä, viimeistellään tuliaiset, haetaan viini ja sen jälkeen alkaa vasta itsensä laittaminen. Pestään ja harjataan, ajataan karvaa, nypitään, viilataan ja hiotaan, rasvataan, puunataan, lakataan, rullataan hiukset, muistetaan, että on unohdettu silittää, silitetään, lisätään rasvoja ja tököttejä, käherretään, sivellään väriä, suoristetaan, suihkutetaan aineita, rajataan silmiä, käännetään ripsiä, nypitään lisää karvoja, suihkutetaan tököttejä, valitaan oikeita sävyjä illan asun mukaan, rajataan huulia, puuteroidaan, asetellaan pinnejä, pukeudutaan, asetellaan pinnejä uudelleen, tuskastutaan, menetetään hermot, muistetaan unohtunut kuorrutus, kuorrutetaan, lisätään töhnää, suihkutetaan lisää töhnää, pyyhitään, asetetaan pinnejä ja pöyhitään, tiuskitaan, pakataan ja sitten seisotaan eteisessä eikä enää tee yhtään mieli lähteä minnekään.
Oikeastaan lähes kaikki naisista ja kaikki yli 25-vuotiaat tarvitsevat toimenpiteitä näyttääkseen parhaimmiltaan. Parikymmpisenä voi vielä selvitä nuoruuden raikkaudella, mutta tällaiselle yli kolmikymppiselle peli on menetetty. Joka paikassa kasvaa sinne kuulumatonta karvaa ja ennen niin kiinteä iho on alkanut menettää elastisuutensa ja sitä myötä sen hehkunsa. Mun kaltaiset univammaiset toteavat unettomuuden viimein saaneen aikaan tummia, syviä juonteita silmien alle, eikä takaisin pääsyä enää ole. Mä olin vähän alle kolmekymmentä kun totesin, että nyt se alkaa. Rapina alkoi noin 28-vuotiaana. Viime vuonna ilmeistyivät toistaiseksi syvimmät juonteet. Mä selvisin kauan ilman että ulkonäöstä pystyi suoraan nähdä valvomisen. Mun ihotyyppi on sillä tavalla paksu ja rasvainen. Joskus näkee niitä hoikkia nuoria tyttöjä, joiden iho on läpikuultava ja siksi kaunis ja heleä. Se on arka ihotyyppi stressille. Se tummuu helposti silmien alta, kuluu ja nahistuu, menee rypyille.
Mun pitäisi kai ryhtyä hommiin. Vain viisi tuntia aikaa, taidan myöhästyä. Pah. Mitä jos jäisikin kotiin imeskelemään liian isoa kieltään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti