 |
| Jon Stewart |
Tänään olen päättänyt siivota. Olen ajatellut käyttää siihen koko päivän. Ajattelin, että jos en saa tänään kaikkea, jatkan huomenna. Isosti suunnitelmia siis. Pitäisi siis lakata jahkailemasta ja ryhtyä touhuamaan. Touhua riittäisikin. Taidanpa aloitella, ja päivitellä tätä tekstiä siivoamisen lomassa.
Siivousprosessi aloitettu. Prosessi, tämä on prosessi. Tarkoitus ei olekaan huhkia itseään aivan uuvuksiin, mutta teen sen silti. Jääkaappini sisältö on muuten melko säälittävä, kananmunia ja maitoa. Kolme pientä porkkanaa ja kurkkusalaattia. Hähäh... Pakastin sisältää kuitenkin muunmuassa jauhelihaa ja kinkkusuikaleita, sikä erilaisia pakastevihanneksia, joten hätä ei ole tämän tai oikeastaan minkään näköinen. Lisäksi mulla on ananas. Upea hieno ananas. Ajattelin syödä sen tänään. Se seisoo ylväänä tuossa pöydällä ja odottaa syöjäänsä.
Siivousmusiikki:
Noin. Imuroitu, pesty lattia, pyyhitty pöydät (ei puhuta tuosta kirjoituspöydän tilanteesta, hys), vielä tiskaamista vailla. Mulla on äkillinen himo juustoon. Olisi herkullista nyt, sulanutta edamia hapankorpun päällä ja kaakaota sen kanssa. Yksinkertainen on parasta.
Englannissa juhlitaan häitä. Pakko sanoa, mä rakastan sitä Katen pukua. Aivan ihana. Se kangas, pitsi, malli, kaikki. Upea. Onhan tuollaisen kaunottaren päällä tietenkin kaikki kaunista, mutta oli hieno. Mä pidin kyllä taannoisesta Victorian puvusta myös. Onhan niillä kaikki neuvonantajat käytettävissä tietenkin, mutta sanoisin, että vaikuttavat sen verran voimakkailta naisilta, että ovat varmasti tehneet valinnan itse. Ihanaa hömppää! Kallista hömppää, jumalattoman kallista, mitä se oli ??? 20 miljoonaako britit joutuivat maksamaan noista häistä. Ne kutsui Afganistanista sotilaita, jotta sai tarpeeksi niitä solttuja seisomaan tienvierille. Puhumattakaan siitä ristiriidasta että julkishallinto on juuri potkimassa joka viidennen työntekijänsä ulos. Huh hah hei, ihana hömppä näyttää vähemmän ihanalta ja huomattavan vähemmän hömpältä. Voishan sitä Suomenkin oloissa jokin vastaava hiukan kirpaista. Vaikka Guggenheim-museoprojekti suhteutettuna kirjastojen lakkautukseen ja asunnottomien tilanteeseen. Mutta nätti oli puku...
No, rutisemisen aiheet ei maailmasta ihan heti lopu.
Vitsit, nyt on päivän suklaahimotushetki. Muuten, ananas petti, se oli alkanut kasvattaa pinnalleen jotain valkoista a.k.a. hometta. Perse. Vähänkö ottaa päähän, se siitä ananaksesta. Kirottua! Syytän tätä ruokahaluttomuutta taas ja ajantajun menetystä. Aloin miettiä koska mä sen ostin ja totesin, että noh onhan siitä jo aikaa. Hemmetti. Muuten Foo Fightersin biisissä Come back on loistava, mutta siinä 3:35 jälkeen se muuttuu ihan huikeaksi.
Pakko kai sekin on linkata:
Kyllähän sitä tietenkin saa tälläkin tavalla sisältöä blogiin, linkkailee vaan kaikkee kivaa.
Projekti tyssäsi. Heitin matot sisään tullessani äsken lenkiltä kotiin, en jaksa levitellä niitä. Äitin kanssa juteltiin. Saatiin asiat selviksi taas monilta osin. Sairasloman pituuden kuultuaan se totesi, että sun diagnoosi taitaa nyt olla vakava masennus. Sitten se kävi pitkällisen monologin siitä miten kova paikka mun masennustaipumukseni sille on. Tahtoisi että lapsensa olisi terve, mutta että mulla nyt on noita ...mielenterveysongelmia, mä jatkoin. Paljastin miten vaikea kevät ja talvi on takana, se oli kuolemanhiljainen, mä tiedän siihen sattuneen hyvin paljon. Selitin sitten sekavasti ja takellellen, ettei mun sairaus ole kenenkään vika, ei edes mun omani ja että ratkaisu ongelmiin on mulla. Selitin pitkään epävakauden ja masennuksen mussa aiheuttamaa problematiikkaa ja muistutin sitä ja samalla itseänikin, että mulla on hyvin pullat uunissa. Mun epävakaus on lievää ja mikä tärkeintä, mulla on sairaudentunto.
Sairaudentunto oli esillä muuten eilen myös Lässyttäjä-Tädin luona. Mä olen hyvin toiveikas sen suhteen, että kykenen kuntoutua, koska mulla on sairaudentunto ja sitä kautta mahdollisuus puuttua ongelmiin. Tämä blogi on yksi niitä keinoja, joita käytän. Mä tiedostan kun kuppi menee nurin, ainakin jälkikäteen. Mä en tahdo kaikkea kiihkeyttä, tunteikkuutta ja syvyyttä itsestäni pois, en todellakaan. Tahdon saada ne hallintaan niin ettei ne kuluta mua liikaa. No joo, mä tarvitsisin psykoterapiaa. Piste. Mä sanon nyt jotain, mitä en tarkoita itserakkaudeksi, mutta mä tarvitsen jonkun terapeutin, joka on älykkäämpi kuin minä ja sellaisen löytäminen, ei ole ihan helppoa. Äh, siinä se nyt on ja heti sen tahdon pyyhkiä tai vesittää jotenkin. Mä en ole kaikin tavoin älykäs, mutta joissain määrin, joissain asioissa kyllä, sovitaan näin niin en tunne itseäni ihan idiootiksi.
Nyt teen jauhelihakastikkeen ja katson rakasta Daily Showta. Jon Stewart, nam.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti