Saarna

Hengittämistä vaan.
Paniikkia ja ahdistusta. Tietokone takkuilee, se ahdistaa hyvin paljon. Mitä jos kone menee rikki. Mä en pelkää minkään laitteen hajoamista yleensä, en ahdistu sellaisesta. Läppärin temppuilu lyö suunnattoman ahdistuksen päälle. Tämä on tärkeintä mitä omistan. Mun läppäri on ainut millä on väliä.

Kahvikin maistuu taas pahalta ja varpaat ovat jäässä. Mun on tehtävä jotain tänään, kaksi asiaa, varattava pyykkitupa ja täytettävä hakemus. Kumpikin ahdistaa niin paljon, etten ole saanut tehtyä niitä. Hakemuksen täyttäminen ahdistaa enemmän, se on sitä kuristavaa tavaraa. Aloitan siitä että pukeudun, saat olla kanssani kun teen nämä asiat tänään. Halaa mua ajatuksissasi, mä tarvitsen apua. Ulkona sataa. Mä sain vaatteet päälleni ja ensimmäisen kahvikupillisen juotua. Nyt kävelen pyykkitupaan ja varaan koneet. Miksi tämä on näin hemmetin vaikeaa.

Kone varattu muutaman tunnin päähän. Ehdin psyykata itseni. Hain myös postin. En ole hoitanut asioitani. En ole jaksanut. Ehkä selviän, kunhan saan jostain voimia hetken kuluttua kasata tarvittavat paperit ja täytettyä hakemuksen. Huomenna sitten vien hakemuksen ja heitän kaiken universumin haltuun. Vielä kun saan itseni kasattua niin, että jaksan tehdä tänään sen hakemuksen Kelaan. Se vaatii paljon, se vaatii multa tänään kaikkeni.

Vihaan Kelaa. Vihaan sitä. Ystävän kanssa totesimme, että kun tulevaisuuden arkeologit löytävät Kelan asiakaspalvelutiskit jostain muinaiselta kaatopaikalta, ne voivat löytää pöytien pinnalta kyynelten mukana DNA:tamme ja kloonata kaksi hyvin surkeaa otusta vuosituhansien takaa. Olen jättänyt kyynelnäytteitä toistaiseksi jo useamman Kelan tiskeille. Kolmen kaupungin ja ainakin neljän eri toimipisteen pöytiä on pyyhitty kyynelilläni. Siinä on sitä jotain kun istuu niillä epämukavilla tuolilla se pieni numerolappu käsissään, kämmenet hikoillen ja toisessa kädessä on se kirje, jossa ne kusipäät perii usean tuhannen euron edestä maksettuja tukia takaisin. Se hetki, kun avasit sen kirjekuoren ja ne kaikki tunteet... liian monta sellaista takana. Itken nytkin. Mä olen tapellut Kelan kanssa elämässäni ihan liikaa. Se on tällaisen sosiaalipummin arkipäivää.

Huipputilanne oli se kun en perivät puolen vuoden asumistukia takaisin, koska en ollut ilmoittanut Kelaan, että Kela maksaa mulle 8 euron ylläpitokorvausta. Se oli suomalaisen sosiaaliturvabyrokratian huippukohta. Kukaan ei lue niitä kirjeitä, joita ne sieltä lähettää. Kukaan ei ole kiinnostunut niiden kirjeiden sisällöistä, eikä kukaan siellä ota vastuuta. Toinen puulla päähän lyöminen oli, kun varta vasten menin luukulle nivaskan papereita kanssa kysymään, että mitä liitteitä laitan. Täti auttoi ja minä olin kaksi kuukautta ilman rahaa, odotin päätöstä. Sitten tuli kirje, liitteet puuttuu. Minä itken ja raivoan ja lähetän niitä samoja papereita, joita olin jo kerran liitteeksi kaupannut ja odotan lisää.

Jos musta ikinä tulee se sossuntäti, en ole varma kykenenkö peittämään asiakkailta vihaani Kelaa kohtaan. Siitä on tullut jotain niin täydellisen kattavaa ärtymystä, vihaa ja pelkoa, miltei kauhua. Se valta, jota siellä käytetään on ehdotonta. Se valta koskettaa ihmisten perusturvaa ja jopa perusturvallisuuden tunnetta. Ollessani Kelan rahalla, mä pelkään toimeentuloani koko ajan. Mä pelkään jokaista Kelan kirjettä. Pelkkä Kelan toimiston ja logon näkeminen ahdistaa. Mun vaikeus postilaatikolla käymisessä johtuu siitä, että pelkään Kelan kirjeitä. Mulle on liian monta kertaa käynyt niin, että kun olen raahannut itseni niskastani parempaan kuntoon ja yritän kaikkeni saadakseni asiani kuntoon ja voimaantuakseni, se on juuri kirje Kelalta, joka syöksee mut epätoivoon. Ne on kirjeitä, jotka koskettaa asioita joihin ei ole kyennyt varautua. Ne on kirjeitä, joiden kanssa ei leikitä. Luulet saaneesi asiasi selväksi, että on vain niitä arkipäivän pieniä tavallisia asioita selvitettävänä ja sitten postilaatikostasi tai oven luukusta tipahtaa se, jonka kanssa kaikki taas hajoaa.

Mulla on Facebookissa kaverina henkilö, joka on Kelalla töissä. Jossain vaiheessa, ennen kuin julkisuudessa alkoi olla juttuja ihmisistä, jotka menettää työnsä kirjoitettuaan Facebookissa työnantajastaan, se kirjoitti työstään. Kerran se kirjoitti statukseensa sen, mitä Kela ei myönnä. Hän oli ollut pahalla tuulella ja myönsi olleensa "tosi tiukka Kelan täti". Toisin sanoen, käsitellessään hakemuksia oli sinä päivänä ollut tavallista tiukempi päätöksiä tehdessään. Kela ei ole tasapuolinen, tasa-arvoinen tai edes oikeudenmukainen päätöksiä tehdessään. Se on ihan yhtä mielivaltainen kuin voisi arvata minkä tahansa ihmisten luoman byrokraattisen organisaation olevan, jonka muuten yksittäisillä työntekijöillä on ehdoton ylivalta asiakkaan elämään nähden. Kela on suomalaisen sosiaaliturvan ydinorganisaatio, joka ei toimi millään muotoa sosiaalialan etiikan ja arvojen mukaisesti, miten se voisikaan, eihän siellä ole edes töissä sosiaalialan koulutuksen saaneita henkilöitä. Kela on new public managementin riemuvoitto.
Kela on Saatanasta.

Saarna on päättynyt.