Yksi ihmissuhde vähemmän

Vähän itkettää joo.
Ihminen, josta välitin on poissa. Riita alkoi tyhjästä ja tyhmästä, mutta nyt hän on poissa, epäilemättä lopullisesti. Mä palaan elämääni sellaisena kuin se oli, en tiedä edes opinko mitään, mitä tästä jää.

Vaikea suhde. Aiheutti mussa paljon tunteita, suuntaan ja toiseen. Sellaista se on, mä en ole mikään helppo ihminen. Mä tiedän pärjääväni. En osannut siihen suhteeseen luottaa, pelkäsin sitä kiihkeää ärtymystä, jyrkkää paatoksellisuutta. Pelkäsin, että jos olen vahvasti eri mieltä ja tulee riita, siihen hajoaa koko suhde. Nyt kävi niin, olin vahvasti erimieltä, enkä edelleenkään aio mielipiteestäni luopua. Mä olen tarpeeksi vanha ollakseni oma itseni. Mä olen tarpeeksi vanha, että mulla on maailmankuvani. Se on optimistin maailmankuva. Se on sellaisen ihmisen maailmankuva, joka uskoo hyvään. Kaikesta huolimatta. Se on mun oljenkorteni. Mä en aio muuttua tai muuttaa itseäni liikaa, ymmärrän sen mahdottomaksi. En olisi silloin minä.

Hän ei pitänyt minusta, hän taisi pitää ajatuksesta jostakin sellaisesta kuin minä, joka ei kuitenkaan ollut sellainen kuin minä. Se oli varmaan suurin ongelma, hän ei pitänyt minusta. En tiedä keneksi ja millaiseksi hän minua luuli. Hän lienee helpottunut päästyään minusta. Vikkelästi hän deletoi minut ainakin elämästään. Kirjoitan tähän ne hyvästit, jota en saa hänelle sanottua: "Olen pahoillani siitä miten kaikki päättyi. Mä olen huono riitelemään, etkä säkään näemmä ole kovin hyvä. Mä tajusin kyllä pointin, mutta sä et antanut mun puhua, selittää. Luulit taas tietäväsi, mitä mä ajattelen, vaikken edes kertonut, mitä ajattelen. Miten sä voit väittää taas, etten tajua sun pointtia kun sä et anna mun selittää omaani. Sinä, joka huudat suvaitsevaisuuden puolesta, et koskaan ollut kiinnostunut siitä, että todellisuuksia on useampia kuin vain yksi. Meillä on jokaisella oma, myös minulla, miksi sä et suvaitse mun todellisuuttani, se ei ole sen väärempi tai oikeampi kuin sunkaan omasi. Mä olin samaa mieltä sun kanssa, mutta mun näkökulma on eri. Mä en näe maailmaa samalla tavalla kuin sä, olisit silti voinut kunnioittaa sitä. Hyvää matkaa, toivon sinulle hyvää. Tiedän, ettet jää kaipaamaan, mutta mä jään."



Mä uskon järjestelmiin ja organisaatioihin. En tyhmyyttäni, vaan koska en kykene olla uskomatta. Mä olen tuskallisen tietoinen järjestelmien virheistä ja niihin väliin uppoavista valtavista alueista harmaata massaa. Mä en ole koskaan ollut anarkisti, en ole koskaan ollut kapinallinen, se johtuu siitä, että kaikki valta korruptoi. Kaikkien vallankumousten jälkeen vallalle tulee uudet hallitsijat ja he lankeavat, koska ovat yksilöitä. Valta on jotain sellaista, joka on olemassa. Ei ole järjestelmää, joka poistaisi vallan. Politiikka on välttämätöntä, koska se on vallanjakoa, valta toteutetaan järjestelmissä, joita myös markkinat ovat. Kun joku keksii tavan olla ja elää, vailla valtaa, minä olen ensimmäisenä mukana.

Se mikä on parhaiten vallan väärinkäytöltä turvassa on yhteisö. Yhteisö toimii niiden rakenteiden kautta, jotka se itselleen rakentaa, järjestelmä olemme me. Me olemme organisaatiomme, me olemme järjestelmämme. Mä uskon ihmisiin yhteisönä, uskon meihin, koska me olemme ainut mitä meillä on. Mulla kun ei ole edes sitä jumalaa, johon voisi tilien tasaajana luottaa. Ongelma on se, kun järjestelmät alkavat tuottaa pahoinvointia yhteisölle. Järjestelmistä on tullut isompia kuin yhteisöt, isompia kuin mikään, mitä voi hallita. Toistaiseksi ratkaisuna on ollut rakentaa lisää järjestelmiä tai purkaa jo olemassa olevia, riippuen vähän poliittisesta näkökulmasta.

Järjestelmän ja yksilön suhde on siis monitahoinen. Miten tehdä järjestelmiä, jotka ovat yksittäisen ihmisen puolella ja muokattavissa, mutta riippumattomia kunkin yksilön vallanhimoista. Miten tehdä joustavia, sopeutuvia järjestelmiä, jotka ovat sekä yksilöiden että ryhmien omaneduntavoittelulle immuuneja. Nykyään kaikki tuntuu olevan vain yhden edun perässä ja se on raha. Raha. Raha, jolla voi kuluttaa. Raha, jota voi omistaa. Raha, jolla voi ostaa asioita omistettavaksi. Suurin osa yksilöistä vaan ei elä rahan vuoksi, miksi sitten kaikki järjestelmämme ovat sen mukaan rakentuneita. Nyt en jaksa ajatella enempää. On pian aika tyhjyydelle.



Epävakauteen kuuluvat hallitsemattomat tunnemyrskyt ja toisaalta valtava tyhjyyden tunne. Nyt tuntuu, että muutamassa minuutissa musta taas äsken puserrettiin kaikki tunteet pois. Ne ryöpsähti taifuunina ja nyt on tuhojen tutkimisen hetki. Äskeisen kolme kappaleen kirjoittamisen aikana sain järkipuoleni taas toimimaan. Nyt tunteet on padon takana hetken.

Mitä voi saada ihmissuhteesta, jossa kaksi riitelee asiasta, josta ne on samaa mieltä. Ei varmaan mitään. Jäljelle siitä jää ainakin yksi, joka on surullinen. Ilmeisesti se toinen ei ole surullinen. Se ei tunne kai mitään, vihaa ja ärtymystä lukuunottamatta. Manailee mun ylidramaattisuuttani vain. Mun on varmaan omaa oloani helpottaakseni katsottava totuutta silmiin. Koska mut oli näin helppo heittää pois, mun merkityskään ei ollut kovin suuri. Mun on ehkä helpompi jatkaa matkaani kun ymmärrän sen. Mun tunneälyni petti mut. Se ei tee sitä kovin usein ja nyt se teki sen taas.